Arvoisa kansleri, herra rehtori, hyvät kutsuvieraat, naiset ja herrat – hyvä yliopistoväki!
Aikaisempaa useammin maisteri joutuu tyytymään korkeasta koulutuksestaan huolimatta matalaan palkkaan tai matalaan asemaan. Maisteri saa pitkällä koulutuksellaan lyhyitä työsuhteita.
Syystä voidaan kysyä, koulutetaanko Suomessa liikaa. Kysymys ylikoulutuksesta on hankala. Se sisältää paljon epävarmuustekijöitä, hyvää ja huonoa, sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta. Mitä ylikoulutus tarkoittaa? Tämän puheen ajan tarkoittakoon se koulutusta, joka menee yli työmarkkinoiden tarpeen.
Yksilön näkökulmasta ylikoulutusta ei ole, jos tavoitteena on henkisen pääoman kasvu. Maisterivaatemyyjä voi saada elämästään enemmän irti kuin ylioppilasvaatemyyjä. Opiskelu tuo sisältöä elämään, vaikka se ei liittyisi omaan työhön.
Yksilölle ongelmia syntyy, kun korkeasti koulutettu pettyy työhönsä. Hänestä ei tullutkaan johtajaa tai merkittävää tutkijaa. Elinikäinen katkeruus omasta työstään on yksilölle kova hinta maksaa.
Taloudellinen ongelma taas on, että monet korkeasti koulutetut - ja etenkin naiset - saavat nykyään pettyä karvaasti vertaillessaan koko elinikäistä toimeentuloaan matalammin koulutettuihin.
Viimeksi mainittu ongelma koskettaa myös koko yhteiskuntaa julkisen sektorin rekrytointiongelmana. Monet julkiset toiminnot kärsivät, kun yhteiskunnan pyrkimys lisätä yhteistä hyvää ja yksilön pyrkimys lisätä omaa hyvinvointiaan eivät kohtaa.
Koulutus on kiistämättä kannattava investointi yhteiskunnalle. Sen kannattaa satsata koulutukseen. Jossain vaiheessa mennään kuitenkin liian pitkälle, ja koulutuksesta saatava rajahyöty laskee sen rajakustannusten alapuolelle. En aio vastata siihen, missä raja kulkee, mutta muutamia näkökulmia asiaan voi pohdiskella.
"Sejase on kiistämättä kannattava investointi. Yhteiskunnan kannattaa satsata siihenjasiihen", on hyvin tavallinen argumentin muoto, jota käytetään monissa asioissa jalkakäytävien hiekoituksesta kulttuuripalvelujen arvonlisäveron alentamiseen. Suurta, erityisesti ylisuurta, koulutusvolyymia voikin kritisidoida juuri siitä, että siihen käytetty raha on pois jostain muusta. Kenties jostain tärkeämmästä ja tuottavammasta. Mutta kattavaa koulutusta ei voi arvioida pelkästään tulojen määrän kautta. Kattava koulutus pienentää luokkaeroja ja tasaa tuloja, mikä on arvokasta sinänsä.
Useiden tutkimusten mukaan tuotekehitys, yleisen koulutustason nostaminen ja tutkimus vaikuttavat kansantuotteen kasvuun hitaasti, mutta merkitävästi. Jopa ylikoulutuksesta on kansantaloudellista hyötyä. Monipuolinen kouluttautuminen lisää paljon kaivattua työvoiman liikkuvuutta ja joustavuutta, kun yhdet alat taantuvat ja toiset nousevat. Alalta toiselle liikkumaan kykenevä työvoima ehkäisee työttömyyttä, kun maailma tulevaisuudessa varmasti kohtaa yhä uusia rakennemuutoksia.
Koska yhteiskunta hyötyy ylikoulutuksesta, sen tulee olla valmis maksamaan siitä, sillä on selvää, että opiskelijat ja yliopistot eivät ylikoulutuksesta hyödy. Yliopistojen resurssien vähäisyys suhteessa opiskelijamääriin on ongelma, josta jo paljon puhutaan, vaikka valtiovallan teot ovatkin olleet olemattomia.
Suuret opiskelijamäärät ovat ongelma myös opiskelijoiden toimeentulolle. Vuoden 1993 jälkeen opintotukimenot ovat kasvaneet 25%. Saman verran on reaalisesti pudonnut yksittäisen opiskelijan opintotuki. Kakku ei ole kasvanut yhtä nopeasti kuin sen syöjien määrä.
Opiskelijan toimeentulo on uhattuna myös toisesta suunnasta. Rangaistukseksi siitä, että Suomessa valmistutaan myöhemmin kuin muissa Euroopan maissa on opintotukea haluttu kiristää. Suomen pitkät opiskeluajat eivät johdu opiskelijoiden laiskuudesta, vaan siitä, että Suomessa opiskellaan enemmän, aivan kuten tavoitteeksi on asetettu.
Valtio ei ole ainoa, joka yrittää poimia rusinat pullasta. Teollisuuden ja työantajien kommenteissa tulee usein esille opiskelun lyhentäminen. Silti heille kelpaa se, että opiskelijat hankkivat itselleen pidemmän tutkinnon saadakseen paremmat valmiudet työelämään: ATK-taitoja, esiintymistaitoja, useita pitkiä sivuaineita, liiketalouden tietoja ja niin edelleen.
Ratkaisuja esitettyihin ongelmiin on useita. Haluan esitellä näistä kolme: yliopiston identiteetin vahvistamisen, osaamisen tunnustamisen ja aikuiskoulutuksen.
Yliopistokentällä on oma roolinsa ylikoulutuksen aiheuttamisessa, kun se ei ole kyennyt luontevasti suhtautumaan ammattikorkeakoulujen nousemiseen korkeakoulujen toiseksi pilariksi. Yliopistot ovat haalineet itselleen liikaa opiskelijoita ja liikaa oppiaineita.
Turun akateemisten rekrytointipalveluiden tutkimuksen mukaan suuri osa opiskelijoista kokee opintonsa liian teoreettisiksi. Opetusministeriön kehittämissuunitelman luonnoksen hengessä oikea ratkaisu ei ole viedä yliopiston opetusta lähemmäs ammattikorkeakoulua, vaan vähentää yliopistojen sisäänottoa. Osa yliopisto-opetuksesta voidaan siirtää ammattikorkeakouluihin, mutta ylikoulutuksen ongelmaa täytyy purkaa myös siirtämällä opetusta ammattikorkeakoulusta takaisin toiseelle asteelle, mikä palvelee paremmin niin nuoria kuin yhteiskuntaa.
Suomalainen koulutus ja rekrytointi on liian tutkintokeskeistä eikä se tunnusta osaamista. Tutkintokeskeisyyttä ilmenee vieläpä niin, että tutkinnon myöntäjät ovat mustasukkaisia oman tutkintonsa sisällöstä. Kaksiportaisen tutkintojärjestelmän sillat ammattikorkeakoulusta yliopistoon ovat ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Opintosuoritusten hyväksymistä ei pidä rajoittaa vain valmiisiin tutkintoihin, ja järkevää opintoaikojen lyhentämistä olisi lisätä suoritusten hyväksymistä toiselta asteelta korkeakouluihin siirryttäessä. Todenmukainen tietojen ja taitojen arviointi on sekä opiskelijoiden, korkeakoulujen että yhteiskunnan etu.
Työnantajien, etenkin julkisen sektorin, sekä ammattiliittojen voi sanoa pudonneen kärryiltä koulutuksen kehittyessä. Molemmat osapuolet vaativat aivan liian usein ylempää korkeakoulututkintoa silloinkin, kun alempi tai ammattikorkeakoulututkinto riittäisivät.
Lyhyet - siis normaalit 160 opintoviikon pituiset - tutkinnot herättävät opiskelijoissa pelkoa, koska työelämän kuvitellaan vaativan kaiken tietämistä ja taitamista. Työelämän esittämien vaatimusten lisäksi pelottavaa on sulkea ovet takanaan. Täydennyskoulutuksella ei ole ollut suomalaisessa koulutuspolitiikassa riittävän korkeaa statusta, mutta onneksi opetusministeriön kehittämissuunnitelmassa kiinnitetään voimakkaasti huomiota aikuiskoulutukseen.
Jos aikuiskoulutusta kehitetään työvoiman saatavuuden ja liikkuvuuden parantamiseksi ja aikuiseen elämänrytmiin sopivaksi, otetaan askelia oikeaan suuntaan. Arvoisat vanhemmat akateemiset kollegat, valintojen tekeminen ja riskien ottaminen on nuorelle turvallisempaa, kun tietää, ettei ole ajanut omaa elämäänsä umpikujaan.
Ydinvoima ei torju ilmastonmuutosta
Ilmastonmuutosta torjuttaessa tulee vähentää hiilidioksidipäästöjä, ei ainoastaan
saavuttaa Kioton tavoitteita, joka on vain välitavoite. Energian käytön tehostaminen ja
uusiutuvat energiamuodot vähentävät merkittävästi enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin
ydinvoima.
samulilintula.net