Vihreistä puhuttaessa nousee usein esille kysymys oikeistosta ja vasemmistosta. Ajan kuluessa kysymys on muuttanut luonnettaan, sillä silloin kun vasemmiston tavoitteena oli yksityisomistuksen lopettaminen, eivät vihreät olisi olleet vasemmistolaisia. Mutta siihen aikaan ei siis vihreitäkään vielä ollut. Viime vuosikymmeninä ovat vasemmisto ja oikeisto jakautuneet mm. suhteessa sosiaaliturvan ja koulutuksen kehittämiseen. Tämä jako on merkityksellinen niillekin, jotka näkevät vain nenäänsä asti, joten käsittelen sitä tässä kirjoituksessa.
Uusi, merkittävä jako oikeiston ja vasemmiston välille on syntynyt globalisaation myötä. Ovatko vihreät vasemmistolaisen protektionistisia vai uskovatko vihreät oikeistolaisen naivisti globalisaation kaikkivoipaisuuteen? Vai ovatko vihreät löytäneet jotain uutta, joka tarjoaa ratkaisuja tämän vuosituhannen ongelmiin?
Tyypillisesti, kun kaivataan nopeaa vastausta, sanotaan, että vihreät ovat vasemmiston ja oikeiston välistä. Tämä panee kysymään, sopisiko vihreidenkin sloganiksi Kokoomuksen käyttämä "sosiaalinen markkinatalous". Oma vastaukseni on, että se ei sovi.
Sosiaalinen markkinatalous kuulostaa pehmeältä, mutta mitä se voisi tarkoittaa. Markkinataloudessa ihmiset ja yritykset (joita johtavat ihmiset ja joissa ihmiset työskentelevät) kilpailevat, voittavat ja häviävät. Kun tästä tehdään sosiaalista, ei kilpailu muutu judon kaltaiseksi sivistyneeksi kilpaurheiluksi, vaan siitä tulee roomalainen gladiaattorikilpa! Suomen oikeiston politiikka muistuttaakin kovasti sitä tilannetta, jossa ylhäisö nauttii piknikistään, kun köyhät taistelevat hengestään hikipäissään. Kokoomuksen slogani kuulostaa hienolta, mutta sisällöltään se on joko tyhjä tai vastenmielinen.
Käytännössa Kokoomuksen huvit kolosseumilla tulevat ilmi sellaisista käytännön teoista, kuin että kokoomusnuoret vastustivat kaikkein huono-osaisimmille laadittua pienehköäkin köyhyyspakettia, sekä kansanedustaja Kimmo Sasin lausunnoista, joiden mukaan työttömyys on työttömyysturvan syytä.
Markkinatalous on kieltämättä järkevää, koska se palkitsee käyttäytymistä ihmisten tuottamien tulosten perusteella. Markkinatalous ei kuitenkaan riitä säätelemään keinoja, ja puhdasta markkinataloutta voikin verrata jalkapalloon ilman sääntöjä. Tosielämässä valtio luo säännöt. Vihreiden mukaan näiden sääntöjen tulee voimakkaasti rangaista saastuttamisesta ja toisten ihmisten vahingoittamista. Toisten ihmisten vahingoittaminen voi tapahtua työelämässä polttamalla työntekijöitä loppuun, tai se voi olla myös epäsuoraa rikkaiden suosimista parhaita opiskelupaikkoja jaettaessa. Tällaista mallia, jossa valtio ei ohjaa markkinoita, mutta rajaa niitä voimakkaasti markkinatalouden keinoin (esimerkiksi ympäristöveroin), voidaan kutsua vaikka nimellä "sosialistinen markkinatalous".
Sosialistinen markkinatalous kuvaa hyvin vihreiden politiikkaa. Se ei ole oikean ja vasemman keskiarvo, vaan niiden hyvien puolien summa.
Voidaan sanoa, että suomalainen yhteiskunta on elänyt etenkin 1980-luvulla sosialistisessa markkinataloudessa, mutta globalisaation tuomat muutokset ravistavat lintukotoamme. Uskon, että vasemmiston joka laidalla hellimä ajatus protektionismista, omien markkinoiden suojelusta, on mahdottomuus. Se saattaa tuntua toivottavalta silloin, kun työpaikat siirtyvät kaukaisiin maihin, joissa työntekijöiden olot ovat ala-arvoiset, tai kun bensiini saa sisältää voimakkaasti syöpävaarallisia aineita vapaan kaupan nimissä.
Nämäkin ongelmat ovat ratkaistavissa sosialistisen markkinatalouden keinoin. Tämän hetkinen gloablisaatio toimii "hajoita ja hallitse"-periaatteella, kun erillään olevat valtiot kilpailevat itsensä hengiltä markkinoita kosiskellessaan. Valtioiden on yhdistettävä voimansa ja vaadittava hyviä oloja asukkailleen. Suomessa tämä tarkoittaa sitä, että meidän on pyrittävä syventämään Euroopan Unionin toimintaa. Omasta mielestäni tämä tarkoittaa myös sitä, että ihmisten hyvinvoinnin nimissä on yhtenäistettävä EU-maiden sosiaaliturvaa ja verotusta, mutta ei missään nimessä kuitenkaan pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan.
Tätä taustaa vasten on valitettavaa, että äänestäminen EU:n parlamenttivaaleissa on säälittävän alhaista. Kun vain 30% äänestää lipuillaan, mutta kaikki äänestävät kukkarollaan, onko mikään ihme, että valtioiden ja yritysten välisessä kisassa yritykset ovat niskan päällä? Vihreä vastaus globalisaatioon on siis valtioiden välisen yhteistyön lisääminen, jota demokraattisesti edustavat ylikansalliset parlamentit.
Turussa 5.7.2001
Samuli Lintula
Ydinvoima ei ole kotimaista
Uraanipolttoaine tuodaan Suomeen Venäjältä, Australiasta ja Kanadasta.
samulilintula.net