Hyvää opiskelijoiden juhlapäivää!
Haluamatta pilata kenenkään vapputunnelmaa, muistutan siitä, että huomenna alkaa arki. Toivoisin senkin olevan juhlaa, mutta opiskelijalle se ei sitä ole. En nyt pidemmälti puutu opiskelijoiden toimeentuloon, joka tuntuu olevan ikuisuuskysymys. Lyhyesti kuitenkin totean, että vuodesta ’93, opintotuen ostovoima on pudonnut 30%. Siinä hieman pohtimisen aihetta, kun tehdään uusia köyhyyspaketteja.
Sitä vastoin haluan puhua yliopistojen perusrahoituksesta, sillä jostain näköalattomuudesta - ellei jopa sokeudesta - kertoo se, että yliopistoilla ei ole rahaa perustyöhönsä, opettamiseen.
"Yliopistoilla ei ole rahaa", on lause, jonka jokainen opiskelija osaa ulkoa. Ja käytännössä, omassa opiskelussani, olen kohdannut seuraavan tilanteen: Työsaliin sijoitetaan kymmenen ihmistä. Tilaa työsalissa on kahdeksalle ja toimivia laitteita vain kuudelle! Tämä kauhutarina tulee vetovoimaiseksi kutsutulta biokemian alalta. Miten asiat ovat vähemmän seksikkäillä aloilla? Voin kertoa. Sosiologian laitokselta loppuvat rahat syyskuussa.
Viittasin äsken siihen, että biokemia on niin sanotusti seksikäs ala. Tässä on tapahtunut vielä yksi koulutuspoliittinen virhe; juostaan trendien perässä. Mihin on kadonnut ajatus siitä, että tiede on 99% työtä ja 1% inspiraatiota. Työn tekemiseen tarvittavaa aikaa on kuitenkin vaikea löytää, kun koulutuksesta puuttuu jatkuvuus ja aikaa tuhraantuu ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseen. Samalla, kun ulkopuolinen rahoitus lisääntyy, kasvaa pelko tieteen autonomiasta. Onko rikkain aina oikeassa?
Nykyinen korkeakoulupolitiikka ei ole viisasta. Se on ajamassa kansakunnan sivistystä konkurssiin. Erittäin suuri ongelma on se, että näin pieneen maahan on luotu kaksi kilpailevaa korkeakoulujärjestelmää. Ja nimenomaan kilpailevaa. Vain vähän aikaa sitten eräs ammattikorkeakolua edustanut henkilö kertoi ylpeänä, miten kaksi yliopisto-opettajaa oli hakenut ammattikorkeasta töitä. On helppoa ymmärtää, että tällainen kilpailu maksaa, mutta minun mielestäni on mahdotonta nähdä, miten se voisi hyödyttää kansakuntaa. Väitänkin, että opetusministeri Maija Rask on epäviisaasti hylännyt ammattikorkeakolujen ja yliopistojen rinnakkaisuuden.
Koulutuspolitiikassa tarvitaan nyt ennen kaikkea viisautta ja harkintaa. Viisautta on ymmärtää, että vaikka säästäväisellä on rahaa, niin saita elää aina puutteessa. Kun hallitus kurjistaa yliopistoja, se syö ennen kaikkea tulevien sukupolvien vaurautta. Viisautta on myös rahojen sijoittaminen tulevaisuuteen.
Yliopistojen kehittämislaki on avainasemassa riittävän rahoituksen turvaamisessa. Kehittämislain tulee olla sellainen, että se takaa rahoituksen kasvun, kun työmäärä kasvaa. 1990-luvulla näin ei käynyt, ja se onkin nykyisten ongelmien perimmäinen syy. On surullista, että kun eduskunta oli päättämäisillään miljardista markasta yliopistoille, hallitus veti kehittämislain pois eduskunnasta. Vielä surullisempaa on, että opetusministeri ei vaivautunut puolustamaan omaa sektoriaan, vaikka hänellä olisi ollut siihen eduskunnan tuki.
Turhan epäpoliittista puhetta en halua pitää. On selvää, miksi vaurauden lisääntyessä nuoret sukupolvet jäävät nuolemaan näppejään: puolueille varttuneemman väestön suosiminen on kannattavampaa, koska nämä äänestävät ahkerammin. Siis ei muuta kuin uurnille ja maailmaa muuttamaan.
Turussa 1.5.2001
Samuli Lintula
Ydinvoima ei työllistä merkittävästi
Ydinvoimaan keskittymällä Suomi menettää mahdollisuutensa uusiutuvan energiatuotannon
kasvavilla maailmanmarkkinoilla.
samulilintula.net