Tämä artikkeli on tehty osana biokemian perusharjoitustöitä, mikä on vaikuttanut sisältöön kahdella tavalla:
Otan erittäin mielelläni vastaan palautetta tästä artikkelista. Erityisen paljon haluaisin kuulla mielipiteitä geeniteknologiaan liittyvästä patentoimisesta, jota en alla käsittele.
Erittäin hyvä bioetiikkaa käsittelevät sivut ovat http://bioethics.net/.
Geeniteknologian eettisessä arvioinnissa on muistettava kaksi asiaa, jotka ilman pidempää pohdiskelua saattavat tuntua toistensa vastakohdilta. Ensinnäkin geeniteknologia on teknologia, eikä tavoite, mikä pitää ottaa huomioon sen moraalista hyväksyttävyyttä arvioitaessa. Toisaalta geeniteknologia pohjautuu mitä suurimmissa määrin yhteiskunnallisiin tarpeisiin, joten se ei ole irrallaan tavoitteista, eikä siksi etiikan ulkopuolella.
Koska geeniteknologia on väline – ja voimakas sellainen - sen alaan kuuluu monenlaista toimintaa, joita ei voida tarkastella samalla tavalla. Jatkossa jaan geeniteknologian osa-alueisiin niiden yhteiskunnallisten tavoitteiden mukaan. Nämä alueet ovat kasvinjalostus, lääketiede ja molekyyliteknologia.
Lisäksi pohdin tutkimustyöhön yleisesti liittyvää ongelmavyyhtiä, joka syntyy perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen kietoutumisesta toisiinsa. Otan myös huomioon tiettyjä erikoisalueita, kuten ihmisten suhtautuminen geeneihin ja eläinten oikeudet sekä yhteiskunnallisen vallan käyttö.
Kasvinjalostuksen tavoitteena on viljeltävien kasvien ominaisuuksien parantaminen. Vaikka "hyvä" tässäkin tapauksessa on suhteellista, tarkoitetaan tällä yleensä kasvin satoisuuden, säilyvyyden, tuholaiskestävyyden, ravinto-ominaisuuksien ja ympäristöstressin sietokyvyn kasvattamista.
Satoisuus näyttäytyy kasvinjalostuksessa monessa valossa. Ilman hyvin tuottavia viljalajikkeita ei maailman ruokaongelmaa voida ratkaista, ainakaan jos väestönkasvua ei saada kuriin. On kuitenkin älyllistä epärehellisyyttä väittää, että nälänhätä voitaisiin voittaa tuottamalla lisää ruokaa. Nälänhädän tärkein syy on köyhyys, jota ei voida geeniteknologisesti ratkaista.
Kasvinjalostuksen teknologiset riskit ovat huomattavat ja kytkeytyvät yhteiskunnan rakenteeseen. Riittäviä tutkimuksia geenimuunneltujen lajikkeiden turvallisuudesta avoimen taivaan alla ei ehditä tehdä, koska taloudelliset paineet tuoda tuotteita markkinoille, ovat valtavat. Tutkijan etiikkakaan ei ole kohdallaan, jos kirkuvan punaisten tomaattien tutkiminen on tärkeämpää kuin elintarviketurvallisuuden tutkiminen. Kaikesta huolimatta suhtaudun kasvinjalostukseen tältä osin myönteisesti, koska tekniset ongelmat ovat ratkaistavissa.
Suurempi ongelma koskee ruuantuotannon rakenteen muuttumista. Geeniteknologian korkean hinnan takia siemenviljamarkkinat keskittyvät voimakkaasti, mikä vaikuttaa maanviljelijöiden asemaan. Pelottavinta kehitystä edustavat ns. terminaattorigeenit, joiden myötä maanviljelijä tulee riippuvaiseksi paitsi siemenviljasta niin myös siemenkauppiaan kemikaaleista. Samalla ruuantuotannon keskittyminen muutamien suuryritysten käsiin vie elämän perusedellytyksen, ruuan, pois demokraattisen päätöksenteon ulottuvilta.
Edellä mainitun uhkakuvan takia suhtaudun geeniteknologiseen kasvinjalostukseen hyvin skeptisesti. Se myös osoittaa, miten tärkeää on, että yhteiskunta ei noudata geeniteknologiassa laissez-faire -politiikkaa.
Geeniteknologia lääketieteessä on erittäin monimutkainen yhdistelmä, eikä vähintään siksi, että ihmisten mielipiteet jopa klassisesta lääketieteestä eroavat voimakkaasti. Geeniteknologia lupaa paljon lääketieteelle niin kuin se lupaa kasvinjalostuksellekin. Ongelmatkin ovat osin samanlaisia.
Uudet hoidot ovat sovelluksista mielenkiintoisimmat. Ihmisen genomiprojektin myötä ymmärrys sairauden syistä paranee, mikä luo mahdollisuudet nimenomaan sairauksien – ei oireiden – tehokkaampaan hoitoon. Tämä perinteinen molekyylilääketiede on suhteellisen ongelmatonta. Ainoa ongelma syntyy sen korkeasta hinnasta, joka julkisen terveydenhoidon maissa, kuten Suomessa, on merkittävä kysymys.
Geeniterapian ongelmat ovat mielestäni suuremmat. Toisaalta on se tekninen mahdollisuus, että geeniterapia vaikuttaa ituradan soluihin, jolloin terapiasta tulee periytyvää. Tämä saattaa toisinaan olla myös tavoiteltavaa, mutta rajan vetäminen tulee tuottamaan vaikeuksia. Toinen uhkakuva on voimakkaasti yhteiskunnallinen ja liittyy eugeniikkaan, rodunjalostukseen. Vääränlainen geeniuskovaisuus voi johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Samoin korostuu kuilu niiden välillä, joilla on varaa, ja niiden, joilla ei. Tämäkin teema palaa kysymykseen julkisesta ja yksityisestä terveydenhoidosta.
Julkinen terveydenhoito nousee erityisen tärkeään asemaan geenitestien takia. Sairasvakuutuksiin liittyvä problematiikka on seuraavanlainen: Jos, ja kun, yksilöllä on mahdollisuus ja oikeus saada tietää niistä sairausriskeistä, joita hänellä perimänsä takia on, hänellä on myös mahdollisuus toimia sairasvakuutustensa kanssa niin, että vakuutustoiminnalta putoaa pohja pois. Vaikka vakuutusyhtiöllä olisi myös oikeus asiakkaan tietoihin, eivät sairasvakuutukset olisi enää entisen kaltaisia. Mutta onko vakuutusyhtiöllä oikeutta asiakkaan geenitietoihin? Vastakkain iskevät asiakkaan oikeus pitää henkilökohtaiset tiedot ominaan, ja vakuutusyhtiön oikeus välttyä taloudelliselta hyväksikäytöltä. Ristiriita saattaa olla ratkaisematon yksityisessä terveydenhuollossa.
Kyky ennustaa sairauksia koettelee myös työelämää. Etenkin maissa, joissa yritykset kustantavat sairasvakuutukset eikä kattavaa sosiaaliturvaa ole, saattavat terveet mutta mahdollisesti sairastuvat ihmiset pudota köyhyyteen, jos työnantajalla on oikeus työntekijän geenitietoihin. Toisaalta uhka koskee todennäköisesti vain harvoja, koska jokaisella ihmisellä on sairauksiin altistavia geenejä, ja elintavat vaikuttavat sairauksien syntyyn enemmän kuin geenit.
Paljon kohua herättävät myös sikiöseulonnat ja ihmisten kloonaaminen. Sikiöseulontaa ei voi kategorisesti pitää vääränä, koska tuskallisen elämän synnyttäminen on väärin sitä kohtaa, joka elämän joutuu elämään. Edellä mainittu eugeniikka on kuitenkin jälleen mahdollista.
Ihmisten kloonaaminen on vielä merkittävämpi kysymys. Klooni on yksilö, ja sillä on täydet ihmisoikeudet lain edessä. Se ei ole ongelma. Ongelma syntyy kloonaamisen motiiveista, jotka yleensä tuntuvat olevan narsistiset, mikä varmasti vahingoittaa lasta. Kloonaaminen ei myöskään onnistu kuin taikasauvaa heiluttamalla, vaan se on erittäin vaikeaa ja ennen onnistunutta kloonausta on edessä monta epäonnistunutta koetta. Tässä tapauksessa koe-eläiminä ovat ihmiset.
Vielä on jäljellä kysymys elintasosairauksista. Onko oikein kehitellä kalliita hoitoja ateroskleroosin kaltaisiin kalliisiin sairauksiin samalla kun maailman köyhimmissä maissa kuollaan ripuliin? Se on yksiselitteisesti väärin. Ongelma ei kuitenkaan koske yksinomaan geeniteknologian avulla tehtävää lääketiedettä. Tärkeää on, että julkinen valta suhtautuu kriittisesti lääketieteilijöihin, jotka vaativat miljoonia, jopa kymmeniä miljoonia markkoja sellaisten sairauksien parantamiseen, jotka paranisivat 400 markan lenkkitossuilla.
Geenimanipulaatio liittyy mitä suurimmissa määrin sellaiseen molekyyliteknologiaan, jossa geenimuunneltu organismi tuottaa jotain ihmiselle hyödyllistä molekyyliä. Vaikka tähän alaan liittyvät niin sanat geenimutaatio kuin kloonauskin, on välttämätöntä, että etenkin geeniteknologian puolustajat eivät puhu molekyyliteknologiasta silloin, kun kritiikki kohdistuu geeniteknologian muihin aloihin.
Kaikessa edellä mainitussa oman ongelmansa muodostaa perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen erot. Yksittäisen tutkijan kannalta on ongelmallista (jos asiaa vaivautuu pohtimaan) se, että hänen tekemää perustutkimusta voidaan käyttää hyödyksi niin hyvässä kuin pahassa. Ongelma on entistä pahempi, kun tutkijan hyvää tarkoittava tutkimus tuottaa tietoa, jota voidaan käyttää myös vääriin tarkoituksiin, pahimmillaan esimerkiksi bioaseiden kehittämiseen. Ongelma on jälleen kerran yhteiskunnallinen – asia voidaan korjata vain lainsäädännöllä ja valvonnalla. Yhteiskunnallinen keskustelu laahaa kuitenkin tieteen perässä. Tämä tarkoittaa tutkijan kannalta sitä, että hänen on suunnattava tutkimustaan nimenomaan aloille, jotka lisäävät geeniteknologian turvallisuutta. Tutkija voi päästä tästä moraalisesta taakasta ainoastaan onnistuessaan herättämään julkista keskustelua toiminnastaan.
Jo edellisessä kappaleessa kirjoitin julkisesta keskustelusta. Julkinen keskustelu näyttäytyy tutkijalle usein kahdella tavalla: Onnistunut julkinen keskustelu antaa tutkijalle selvät suuntaviivat siitä, miten hänen tulee toimia. Epäonnistunut julkinen keskustelu ohjaa tutkijaa väärin.
Yleensä geeniteknologiaa tutkivat henkilöt valittavat yleisön ennakkoluuloista ja harhakäsityksistä. Tutkijat helposti väheksyvät kadunmiehen mielipiteitä – etenkin jos ne poikkeavat tutkijan mielipiteistä. On kuitenkin niin, että tutkijayhteisöllä ei ole monopolia totuuteen. Totuuden monopolisoituminen näkyy yleensä siinä, että tutkijat väheksyvät kriitikoiden asiantuntemusta, vaikka tutkimukset osoittavat, että henkilön tiedon määrällä ja mielipiteellä ei ole yhteyttä.
Oma mielipiteeni on, että suuren yleisön mielipiteet geeniteknologiasta ovat toisinaan vääriä. Asia ei kuitenkaan korjaannu sillä, että piiloudutaan valkoisen kaavun tuoman auktoriteetin taakse. Jos tutkijat paremmin ymmärtäisivät tavallisia ihmisiä, olisi tämän alan keskustelu huomattavasti nykyistä hedelmällisempää. Voidakseen toimia keskustelun avaajina tutkijoiden on avattavat myös omat silmänsä geeniteknologian uhille ja epäkohdille, eikä pidettävä yllä valheellista kuvaa paratiisista.
Ihmisten mielipiteet kumpuavat myös epätieteellisestä maailmankuvasta. Mikä arvo tulee antaa sellaisille mielipiteille, kuten ettei ihmisen pidä kajota jumalan luomistyöhön? Omasta mielestäni tutkijan velvollisuus ei ole osallistua tällaiseen keskusteluun, koska keskustelu ei ole rationaalista. Sitä vastoin yhteiskunnallisella tasolla on irrationaalisten mielipiteiden ja vaatimusten yhteensovittaminen tärkeää.
Geeniteknologia vaikuttaa erittäin voimakkaasti myös eläimiin, jotka ovat geenitekniikassa koe-eläiminä ja tuotantovälineinä. Eläinten käyttäminen geenitekniikassa on tuomittavaa, aivan kuten eläinten käyttö muutenkin. Itse asiassa geeniteknologia on lisännyt rikoksia joita ihmiset tekevät eläimiä kohtaan. Eläinkokeiden muuttuminen entistä rajummiksi ja kivuliaimmiksi on erityisen raskas moraalinen virhe, koska geenitekniikka tarjoaisi mahdollisuudet myös päinvastaiseen kehitykseen. Helsingin Sanomien (8.7.2000) siteeraaman Francis Collinsin ennuste siitä, että eläinkokeet tulevat tarpeettomiksi 2030-luvulla on mielenkiintoinen ennuste. Siihen ei kuitenkaan voida päästä, jos valtio ja tutkijat eivät yhdessä siihen pyri.
Ydinvoima ei työllistä merkittävästi
Uusiutuvat energiamuodot työllistävät 2-5 kertaa enemmän kuin ydinvoima.
samulilintula.net