Uskonnonopetus ja oppilaan etu

November 28th, 2009

Koulujen uskonnonopetuksesta puhuttaessa lähtökohta on harvoin oppilaan näkökulma tai oppilaan tarpeet tässä maailmassa. Usein keskustelu menee siihen, että koulujen on oltava tunnustuksettomia tai että koulujen uskonnonopetus – etenkin evankelisluterilaisen – kuuluu suomalaiseen yhteiskuntaan. Itse haluan ennemmin kysyä, mitä taitoja ja tietoja oppilas tulee tarvitsemaan pärjätäkseen elämässään.

Kaikki tarvitsevat tietoa maailman merkittävistä uskonnoista. Suurin osa maailman ihmisistä uskoo johonkin yliluonnolliseen, ja monet uskovat niihin hyvin vahvasti. Uskontojen ja uskonnottomuuden ymmärtäminen on edellytys sille, että ihmiset tulevat toimeen keskenään. Useiden elämänkatsomusten ymmärrystä eivät tarvitse vain kosmopoliitit reissaajat ja globaalit työläiset. Vaikka jäisi Suomen lintukotoon, tulee kohtaamaan useita erilaisia kristillisiä uskontoja, ei-kristillisiä uskontoja ja uskonnottomuutta. Tämän perusteella katson, että jokaisen tulisi opiskella yleistä elämänkatsomustietoa.

Yleinen elämänkatsomus ei tarkoita sitä, että jokainen elämänkatsomus tulee käsitellä yhtä laajasti. Suurin osa suomen peruskoulun tai lukion käyvistä elää valtaosan elämästään Suomessa. Ei-kristittyjen uskovaisten ja uskonnottomien on syytä tuntea kristinuskon keskeisimmät myytit ja uskomukset luomiskertomuksesta ylösnousemukseen. Euroopan sisällä taas on hyvä tuntea eri kristittyjen suuntien erot. Yhteiskuntarauhan ja rauhan vaaliminen ylipäänsä edellyttää sitä, että yhteiskunnassamme tunnetaan paremmin islamin opit. Jos elämänkatsomustiedon opetukseen tuodaan näin vahva yhteiskunnallinen näkökulma, uskonnonopetus siirtyy kohti yhdysvaltalaiskouluissa olevaan ”social studies”-oppiainetta, mikä olisi hyvä muutos.

En kuitenkaan kannata sitä, että oman uskonnon opetus kokonaan poistetaan. Sille on sekä yksilöllistä että yhteiskunnallista tarvetta. Kiihkoton tieto siitä uskonnosta, jonka oppilas on omaksunut kotonaan, on hyväksi sekä oppilaalle että yhteiskunnalle. Oman uskonnon opetus kannattaa säilyttää, mutta sen määrää pitää vähentää. Jyrki Kasvi on aiheesta ihmetellyt, miksi peruskoulussa opetetaan historiaa 380 tuntia ja uskontoa 418 tuntia. Samaa ihmettelen minäkin.

Posted in Koulutus, Tasa-arvo | 1 Comment »

Arvonlisävero

November 7th, 2009
Ensi vuonna yleinen arvonlisäverokanta nousee 23 prosenttiin.

Ensi vuonna yleinen arvonlisäverokanta nousee 23 prosenttiin.

Arvonlisävero on merkittävä tulonlähde julkiselle sektorille, ja sen vaikutus sekä hintoihin että yrittäjän saamaan tuloon on niin merkittävä, että arvonlisäveroa alentamalla halutaan usein edistää yhtä sun toista ympäristölle hyvää asiaa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että arvonlisävero kohdistuu yritysten tuottamaan arvonlisään eli palkkoihin, voittoon ja lainan korkoihin. Arvonlisävero kohdistuu asioihin, jotka eivät suoranaisesti tuota ympäristöhaittaa, vaikka ALV:stä puhutaan usein paheellista tuhlaamista suitsivana kulutusverona.

Jos arvonlisäveron muutoksella halutaan tehdä ympäristöpolitiikkaa, on aivan yhtä perusteltua alentaa työvoimaintensiivisen ja energiaintensiivisen tuotteen arvonlisäveroa, koska molemmissa tuotteissa veroale kohdistuu tuotteen ympäristöystävälliseen komponenttiin. Tuotteessa, jossa ympäristöystävällinen komponentti on pienempi, veronalennuksen vaikutus on toki myös pienempi.

Arvonlisävero tarkoituksena tulisi ennen kaikkea nähdä varojen keräämisenä valtion ”pohjattomaan kassaan” ja sellainen se käytännössä onkin. Arvonlisäveron tuotoilla rahoitetaan suuri osa julkisen sektorin palveluista. Vuonna 2010 arvonlisäveron arvioidaan tuottavan valtiolle kolme miljardia euroa enemmän kuin palkansaajien ansio- ja pääomatuloverot, yritysten yhteisövero, korkotulojen lähdevero sekä perintö- ja lahjavero yhteensä! Arvonlisäveron alentaminen paitsi syö tätä veropohjaa, on myös hyvin epätarkka ympäristöohjauksen instrumentti. Tuotteen ulkoisesta muodosta pystyy huonosti päättelemään, kuinka ympäristöystävällinen se on. Kaikki palvelutkaan eivät suinkaan ole erityisen energiapihejä.

Ongelmallinen olisi myös sellainen tilanne, jossa fyysinen tuote ja immateriaalinen palvelu myydään samassa paketissa. Jos arvonlisäveroon yritetään tehdä ympäristöporrastuksia, jatkossa esimerkiksi kannettavan tietokoneen voisi saada alihintaan (korkeampi verokanta) ja siihen liittyvän tukipalvelun ylihintaan (alempi verokanta). Tai virustorjuntaohjelman voisi ostaa netistä pelkkänä tiedostona (immateriaalinen ja alhainen vero) ja “kaupan päälle” saisi ohjelman CD-levyllä (materiaalinen ja korkeampi vero). Jo nykyiset arvonlisäveron porrastukset aiheuttavat hiuksia harmaannuttavaa byrokratiaa, jota ei kannata lisätä, kun veron osumatarkkuuskin jättää toivomisen varaa.

Ympäristöä säästävän talouden edistäminen on oikea tavoite. Se tulee kuitenkin toteuttaa sellaisilla veroilla, joilla on täsmällisempi ohjausvaikutus. Kun halutaan vähentää energiankulutusta, on korotettava energiaverotusta. Kun halutaan vähentää materiaalin käyttöä ja edistää kierrätystä, on nostettava jäteveroa ja saatava lopultakin yksityiset kaatopaikat jäteveron piiriin. Kun halutaan parantaa työllisyyttä, on alennettava työn verotusta tai työn sivukuluja. Näiden muutosten yhdistelmä on oikea vihreä verouudistus.

Posted in Julkinen talous | No Comments »

Tekijänoikeus – hyötyjä maksakoon

October 22nd, 2009

Turussa oli tiistaina Turun vihreiden nuorten järjestämä keskustelutilaisuus tekijänoikeuksista ja tietoyhteiskunnasta. Paikalla olivat keskustelemassa Jyrki Kasvi vihreistä sekä Kaj Sotala piraattipuolueesta. Tietoyhteiskuntapolitikkaa ei ole vahvuusalueitani, joten kirjoitan nyt vain tekijänoikeuksista.

Eniten keskusteltiin suoja-ajasta eli siitä, kuinka kauan tekijänoikeuden haltijalla on tietyt yksinoikeudet teokseensa. Minunkin mielestäni nykyinen aika, 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, on perusteettoman pitkä. Jos – ja kun – tekijänoikeuden tarkoitus on edistää kulttuurintuotantoa turvaamalla mahdollisuuden käyttää teoksia taloudellisesti hyödyksi, jopa toistasataa vuotta pitkä suoja-aika on perusteeton. Myös orpojen teosten ongelmalle pitäisi tehdä jotain. Orpo teos tarkoittaa sellaista vanhaa teosta, jonka tekijä ei ole selvitettävissä ja joka teoriassa jää täysin käyttämättä, koska suoja-aika ei kuitenkaan ole vielä ohi.

Eversti Jürgen Loden muotokuva 1700-luvun alusta. Muotokuva ei enää nauti tekijänoikeuden suojaa (jos on koskaan nauttinutkaan), mutta tämä valokuvani siitä on kyllä suojattu 31.12.2058 asti. Saat tosin käyttää sitä aivan vapaasti.

Näistä ongelmista huolimatta en ole samaa mieltä piraattien kanssa siitä, että oikea suoja-aika on vain 5–10 vuotta. Mielestäni on perusteetonta väittää, että teosten kaupallinen potentiaali on siinä mennessä kulutettu – tai että sen tulee olla kulutettu ja saavutettu, kuten Sotalan puheesta sai kuvan. Tilaisuudessa nousi esille Pertti Jarlan toistakymmentä vuotta vanhat Pahkasian sarjakuvat, jotka ovat nousseet arvoonsa vasta nyt. Tätä kirjoittaessani on Spotifyista tullut peräkkäin Kraftwerkin ”Das Model” (1978), Kemopetrolin ”Child is my name” (1999) ja Pet Shop Boysin ”Absolutely Fabulous” (1994).

Toisekseen olen eri mieltä siitä, kuinka suuri ongelma tekijänoikeuden perusteettoman pitkä kesto on. Olisihan se kivaa, että vanhoja teoksia voisi käyttää miten vain, mutta onko siitä oikeasti mitään haittaa, että Das Model on yhä suojattu teos? Pitää muistaa, että tekijänoikeus suojaa vain taiteellisia teoksia. Tekijänoikeus ei suojaa tietoa1 tai ideaa, joten kaikki oikeasti tarpeellinen on vapaasti käytettävissä. Tietokirja on tekijänoikeuden suojaama, mutta tiedot eivät. Siksi on mahdollista käyttää kirjojen tietoa hyödyksi esimerkiksi Wikipediassa. Junaa vahvempi ja luotia nopeampi supersankari ideana tai pop-taide tyylinä eivät myöskään saa tekijänoikeuden suojaa, ainoastaan yksittäiset käsikirjoitukset, piirrokset tai tomaattikeittopurkit ovat suojattuja. Ihmiskunnalta ei jää saamatta mitään välttämätöntä, jos se saa sämplätä biiseihinsä vain Beethovenia.

Kolmanneksi: jos joku nyt kokee saavansa kovin paljon iloa musiikista, kirjallisuudesta, kuvataiteesta joko kuluttajana tai uuden tuottajana, luulisi hänen olevan valmis maksamaan siitä. Tästä piraatit ovat eri mieltä. Heidän edustajansa oli sitä mieltä, että tekijänoikeusjärjestelmästä saadut taiteilijan tulot pitäisi korvata perustulolla. Piraattien mielestä koko yhteiskunnan pitäisi maksaa taitelijan, kun yksi henkilö kuluttaa Molokon ”Sing it back”-biisiä (1999). Minun mielestäni on moninkertaisesti oikeudenmukaisempaa ja parempaa yhteisten varojen käyttöä, jos hyötyjä maksaa. Tämä on kai keskeisen ero minun ja piraattien ajattelun välillä, koska en itse näe perusteluja sille, että taiteesta nauttija elää sataprosenttisesti yhteiskunnan siivellä.

Piraattipuolueen edustajalle täytyy antaa kuitenkin tunnustus siitä, että hän ei ehdottanut teosten tekijöiden toimeentulon perustaksi jotain niistä onnettomista kaupallistamisideoista, joita tekijänoikeuskriitikot esittävät ja jotka väitetystä loistavuudestaan huolimatta eivät ole levinneet yleiseen käyttöön.

Jos tämä kirjoitus olisi kolumni jossain lehdessä, toivoisin loppuun omaksi kuvauksekseni jotain tällaista: ”Kirjoittaja on tuottanut runsaasti vapaita kirjallisia teoksia (Wikipedia) ja valokuvia (Wikimedia Commons) ja tietää kyllä, mistä kirjoittaa.” Kun olen itse tuottanut vapaasti käytettävää sisältöä, olen huomannut, että piraatteja ei paljon samoissa projekteissa näy. Ehkä he haluavat olla vain saamapuolella?

1. Periaatteessa tekijänoikeus ei suojaa tietoa, kuten yllä on esitetty. Tekijänoikeuslaissa on kuitenkin muutama kohta, joiden perusteella voi sanoa, että tästä periaatteesta on luovuttu. Suomen tekijänoikeuslaki antaa suojan luetteloille ja tietokannoille, vaikka ne eivät ylittäisi teoskynnystä. Luettelot ja tietokannat ovat kuitenkin arvokkaita vain tietojensa vuoksi, joten tässä kohtaa on muodostunut poikkeus yleiseen periaatteeseen. Toinen mahdollisesti poikkeukseksi tulkittava tilanne on karttojen tekijänoikeus. Tekijänoikeuslaki suojaa karttoja, vaikka sen pitäisi suojata vain omaperäistä ja luovaa ilmaisumuotoa. Minä en ainakaan haluaisi käyttää kovin omaperäisiä ja luovia karttoja…

Posted in Politiikka | 8 Comments »

Kunnallisvero ja kuntien autonomia

October 18th, 2009
KA: Kuntien keskimääräiset menot. NYK: Valtionosuuksien keskiarvo nykyään. A ja B: Kaksi eri esitystä valtionosuuksien tulevaksi tasoksi.

KA: Kuntien keskimääräiset menot. NYK: Valtionosuuksien keskiarvo nykyään. A ja B: Kaksi eri esitystä valtionosuuksien tulevaksi tasoksi (ks. alempana). Kuvio on suuntaa-antava.

Kunnallisen veronkannon keskeinen peruste on kuntien itsehallinto. Verotuksen siirron kunnilta valtiolle katsotaan loukkaavan perustuslaissa säädettyä kuntalaisten itsehallintoa. Tätä väitettä on kuteinkin tarkasteltava kriittisesti verrattuna kuntien oikeuteen päättää omista menoistaan.

Kuntien menoissa on eroa mm. työttömyydestä ja vanhusten määrästä johtuen, mutta tämä otetaan huomioon valtionosuuksissa. Erot voidaan ottaa huomioon myös, kun tilastoidaan kuntien menoja. Näin saadaan selville tarvevakioidut kustannukset, joissa on yhä eroja kuntien välillä. Viereinen kuvio kuvaa skemaattisesti kuntien tarvevakioitujen menojen eroja. Erot johtuvat kuntien välisistä tehokkuuseroista ja erilaisista panostuksista palveluihin.

Kuntien menoista suurin osa on lakisääteisiä. Kuntien on järjestettävä opetusta, terveydenhoitoa ja vanhuspalveluita. Kuntien nettomenoista noin yksi kolmasosa katetaan valtionosuuksilla ja kaksi kolmasosaa veroilla. Erot keskimääräisissä veronalaisissa tuloissa ovat kuntien välillä moninkertaiset. Kauniaislaiset saisivat kerättyä tarpeelliset verotulonsa hyvin monta kertaa pienemmällä veroprosentilla kuin rautavaaralaiset, jos kuntien verotuloja ei tasattaisi voimakkaasti rikkaimmilta köyhemmille. Tasauksesta huolimatta rikkaimpien kuntien veroprosentti on 16 paikkeilla ja köyhien kuntien yli 20, eikä kyse ole siitä, että korkeamman veroprosentin kunnassa on paremmat palvelut (päinvastoin!) tai huonompi tehokkuus.

Jotta kunnallisverot voisi perustella kuntien autonomialla, veroja tulisi käyttää vain menoihin, joista kunta voi vapaasti päättää. Tämä tarkoittaa menoja, joista kunta voi luopua tai joissa kunta pystyy toimimaan tehokkaammin. Ne menot, joista valtio päättää lainsäädännöllä, tulee kattaa valtionosuuksilla. Vastaavasti kunnan muiden menojen voi katsoa olevan kokonaan kunnan vastuulla. Tällä perusteella On mahdotonta sanoa tarkkaan, miten suuria valtionosuuksien tulee olla. Tason olisi kuitenkin hyvä olla hieman halvimman kunnan kustannusten alapuolella, jotta mikään kunta ei voisi tienata valtionosuuksilla ja jotta kaikilla kunnilla olisi aina kannuste parantaa toimintaansa. Tätä tasoa kuvaa yllä olevassa kuviossa suora A.

Jos valtionosuuksien määrää lisätään, täytyy miettiä, mitä tehdään kuntien verotulojen tasausjärjestelmälle. Valtionosuudet tasoittavat kuntien välisiä eroja, samoin verontasaus. Miksi meillä pitää olla kaksi päällekkäistä keinoa samaan tarkoitukseen, vaikka se tekee systeemistä monimutkaisen. Sisäasiainministeriön neuvotteleva virkamies Rainer Alanen on kirjoittanut: “Sanotaankin, että valtionosuusjärjestelmän ymmärtää Suomessa vain kaksi henkilöä ja heistäkin toinen väärin.” Kuntien välisten erojen tasaamiseksi pitäisi olla vain yksi järjestelmä, joka takaa kohtuulliset palvelut ja kohtuulliset erot verotuksessa koko maassa: valtionosuusjärjestelmä. Tästä näkökulmasta valtionosuuksien taso ei välttämättä ole sama kuin edellä esitetty taso A, vaan se on todennäköisesti korkeampi, mitä kuviossa kuvaa suora B. Kuviossa B on lähempänä kuntien menojen keskiarvoa kuin A-tasoa, mutta todellisuudessa asia voi olla päinvastoin.

Sekä A- että B-taso edustavat sitä näkemystä, että kuntien todelliseen autonomiaan kuuluu oikeus päättää, mihin ne käyttävät verot, jotka keräävät. Tämä näkemys poikkeaa voimakkaasti nykyisestä näennäisautonomiasta, jossa kunnat käyttävät keräämänsä verot palveluihin, joista on päätetty eduskunnasta. Vaikka tämä keskeinen ajatus on A:lle ja B:lle yhteinen, kahdessa mallissa on myös eroa. A-taso perustuu siihen, että kuntien autonomiasta seuraa myös täydellinen vastuu kaikista menoista, jotka eivät ole lakisääteisiä. B-tason perusteluissa katsotaan, että kuntien tulee tarjota myös muita kuin lakisääteisiä palveluita ja valtio ottaa osittaisen vastuun siitä, että näitä lisäpalveluita järjestetään.

Kun kuntien rahoituksen painopistettä siirretään valtionosuuksiin, kyse ei ole menojen ja tulojen siirtämisestä vain kuntien ja valtion rahakirstun välillä. Kyse on myös tulonsiirrosta rikkailta köyhille. Kuten aiemmin on todettu, köyhät joutuvat nyt maksamaan korkeampaa kunnallisveroa kuin rikkaat. Valtionverotuksessa tilanne on onneksi toisin. Samalla siirtyy rahaa alueelta X alueelle Y. Tämä ei kuitenkaan ole aluepolitiikkaa vaan seurausta solidaarisesta veropolitiikasta.

Posted in Julkinen talous | No Comments »

Vesi verolle?

October 11th, 2009

Vesihuollon kustannuksista huomattava osa on kiinteitä. Vesihuollossa kalleinta on putkistojen rakentaminen ja niiden huoltaminen ja nämä kustannukset eivät juuri riipu siitä kuinka paljon vettä kulutetaan. Kaiken kaikkiaan kustannuksista noin puolet tai enemmän on kiinteitä.

Vesihuollon tulot taas on Suomessa sidottu vähintään 70-prosenttisesti veden kulutuksen määrään. Kiinteät kustannukset ovat korkeintaan 30 prosenttia, usein paljon vähemmän.  Koska vesi on hinnoiteltu kustannuksia kalliimmaksi ja infrastruktuuri halvemmaksi, hinnoittelu kannustaa veden säästämiseen. Teoriassa tämä on ekologista, mutta ei käytännössä, koska vesilaitoksen asiakkaita eivät ole kotitaloudet tai henkilöt vaan kiinteistöt.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että paljon vettä (kaiken kaikkiaan, ei henkilöä kohden mitattuna) mutta vähän putkistoa kuluttavat kerrostalokiinteistöt maksavat vähän vettä mutta paljon putkistoa kuluttavien omakotitalokiinteistöjen kustannukset. Nykyinen hinnoittelu on käytännössä sellainen, että vesilaitosten ei taloudellisista syistä kannattaisi ottaa omakotitaloja asiakkaiksi, jos ei olisi pakko. Vesihuollon hinnoittelu on tulonsiirto eheässä kaupunkirakenteessa asuvilta niille, jotka asuvat harvemmin asutuilla alueilla, joissa etäisyys palveluihin on pitkä, joissa ihmiset ovat riippuvaisia henkilöautoista ja joissa asuntoja ei lämmitetä kaukolämmöllä. Hinnoittelu edistää epäekologisia valintoja ja hiilidioksidipäästöjen lisääntymistä.

Vesihuollon hinnoittelu tulee korjata niin, että kiinteiden kustannusten osuutta lisätään ja veden hintaa alennetaan. Miten sitten kannustetaan veden säästämiseen? Pitäisikö vesijohtovesi panna verolle?

Vastaus riippuu parista asiasta. Ensimmäinen ja tärkein kysymys on, missä määrin vesi on rajallinen luonnonvara. Veden hinta ei saa olla niin alhainen, että makeaa vettä käytettäisiin nopeammin kuin vesivarat ehtivät uusiutua. Siellä, missä makeasta vedestä on pulaa, vesivero on järkevä ratkaisu veden kulutuksen hillitsemiseksi, mutta Suomessa ei missään taida olla tällaista tilannetta. Toinen kysymys liittyy energian oikeaan hinnoitteluun. Vesihuollon aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen tulisi näkyä veden hinnassa. On ylivoimaisesti parempi ratkaisu, että tämä tapahtuu energiaverotusta korottamalla kuin erillisellä vesiverolla. Lopuksi on muistettava se yleinen totuus, että kiinteät kustannukset ovat kiinteitä vain tietyllä tuotannon tasolla. Jos halpa vesi johtaa veden kulutuksen lisääntymiseen ja siihen, että vesihuoltoon on tehtävä lisäinvestointeja, voisi veden hintaa nostaa joko uuden infrastruktuurin rahoittamiseksi tai kysynnän hillitsemiseksi niin, että uutta infrastruktuuria ei tarvitsekaan rakentaa.

Posted in Ilmastopolitiikka, Turku | 4 Comments »

Mietteitä carry back -järjestelmästä

October 8th, 2009

Minulla on hetkellinen innostus verotuksellisiin asioihin. Innostus kumpuaa neljästä seikasta: Valtiovarainministeriö on asettanut erittäin mielenkiintoista työtä tekevän verotyöryhmän, Vihreät valmistelevat sekä veropoliittisia linjauksia että pk-yrittäjyysohjelmaa, ja Vihreät nuoret ja opiskelijat saavat kohta valmiiksi talouspoliittisen ohjelman, jota olen ollut mukana laatimassa.

Air Canada olisi viime vuosina voinut hyötyä carry back -järjestelmästä.

Air Canada olisi viime vuonna voinut hyötyä carry back -järjestelmästä.

Carry back on järjestelmä, jossa tappiolle ajautunut yritys voi saada “veronpalautusta” aikaisemmista voitoista, jotka on jo vahvistettu verotuksessa. Sitä voi pitää laajennuksena jo voimassaolevasta carry forward -järjestelmästä, jossa yritys saa vähentää aiemmin vahvistetut tappiot tulevista voitoista, jos yritys joskus voitolle vielä pääsee.

Talouskriisin vuoksi kiinnostus carry back -järjestelmää kohtaan on lisääntynyt, koska se auttaa yritystä selviämään tilapäisten kriisien yli ja saamaan rahoitusta, nyt kun pankit ovat olleet hyvin kitsaita lainaamaan rahaa. Järjestelmä on jo käytössä joissain maissa ja sen käytön arvellaan leviävän. Carry back ei ole ongelmaton. Julkisen talouden kannalta se on sekä hyvin raskas että riskialtis. Riski liittyy siihen, että yritys ei carry back -järjestelmästä huolimatta nouse enää voitolle, vaan ajautuu konkurssiin. Veronsaaja on tällöin lopullisesti menettänyt rahansa ja on turhaan tukenut yritystä. Järjestelmä on raskas, koska tällaisena kriisiaikana se tulisi kalliiksi ja jo nyt ollaan hyvin huolissaan julkisen sektorin talouden kestävyydestä.

On toisaalta makuasia, kutsuuko carry back -järjestelmää inhottavasti kalliiksi vai positiiviseen sävyyn voimakkaasti elvyttäväksi. On paras hyväksyä, että se on luonnollisesti molempia. Voimakas elvyttäminen lamassa vaatii vastapainoksi aktiivista nousukausien hillintää, mikä on usein ollut julkisen taloudenhoidon kompastuskivi. Poliitikoilla on harvoin ollut malttia rajoittaa menoja nousukaudella.

Carry back vähentää yrittämiseen liittyvää riskiä. Yrittäjyyden riskialttiudella taas on perusteltu yritysverotuksen alhaisuutta suhteessa palkkaveroon. (Alhaisuus ei tosin ole itsestään selvästi aina tosi väite, mutta siitä ehkä myöhemmin.) Kun riskit pienevät, lienee syytä korottaa yritysverotusta. Korkeammalla yritysverotuksella voidaan myös rahoittaa carry back -järjestelmän kustannuksia ja tasoittaa suhdannevaihteluita nousukaudella.

Lopuksi voi pohtia, tulisiko carry back -järjestelmän olla automaatti: aina, kun tulos painuu tappiolle, aiemmin maksettuja veroja palautetaan yritykselle? Jos nimittäin ei ole olemassa yleistä talouskriisiä, tappiollisen yrityksen pitäisi saada rahaa myös yksityisiltä rahoitusmarkkinoilta, jos sillä on jotain edellytyksiä saada toimintansa tulevaisuudessa kannattavaksi.  On vaikeaa nähdä, mitä erityistä hyötyä carry back -järjestelmästä olisi nousukaudella. Silloin, jos joskus, kannattaa rakenteellista ongelmista kärsivien yritysten kaatua nopeasti, koska hyvinä aikoina työntekijöiden on helpompaa löytää uusia töitä ja työnantajien on muutenkin vaikeaa löytää uusia työntekijöitä.

Yhteenvetona totean, että minusta tuntuu siltä, että carry back -järjestelmän käyttö tulisi rajata vain sellaisiin aikoihin, jolloin talous supistuu. Tähän hätään carry back ei enää ehdi.

Posted in Julkinen talous, Vihreät | No Comments »

Mietteitä kiinteistöverosta

September 29th, 2009

Kiinteistöverokeskustelussa minua on häirinnyt se, että veroa puolustetaan monin eri perusteluin, mutta nämä perustelut eivät kohtaa. Ei sinänsä kerro verosta huonoa, jos sen tueksi löytyy useita argumentteja, mutta kiinteistöveroa on vaikeaa ajaa, jos edes veron puolustajat eivät saa rivejään suoriksi.

Se, mitä alla kirjoitan, on alustavia ajatuksiani. Kaikki johtopäätökset ja faktat eivät kuitenkaan ole “omiani”. Kannustan jokaista lukemaan valtiovarainministeriön verotuksen kehittämistyöryhmälle laaditun muistion kiinteistöverotuksesta.  Sieltä löytyy taustatietoa muun muassa siitä, miten kiinteistövero vaikuttaa asumisen kustannuksiin. Tarkoitukseni on kirjoittaa lyhyesti, joten kirjoitukseen jää aukkoja. Näitä aukkoja voi myös paikata lukemalla yllä olevan muistion.

Ne, jotka ovat kannattaneet kiinteistöveroa tai sen korotusta, ovat nähneet verolla ainakin seuraavat kuusi tehtävää:

  • Katumaksun korvaaminen
  • Asumistulon verottaminen
  • Omaisuusveron korvaaminen
  • Ansiottoman arvonnousun verottaminen
  • Kuntien veropohjan laajentaminen ja vakauttaminen
  • Asumisen energiatehokkuus

Käsittelen ensin jokaista näistä kuudesta tehtävästä. Sen jälkeen käsittelen kiinteistöveron nostamista vastustavia argumentteja. Ensimmäisen argumentin mukaan kiinteistövero nostaa asumisen hintaa, mitä pidetään huonona asiana. Toinen argumentti vie ensimmäistä pidemmälle: väitetään, että asumisen hinnan nousu koettelee kovimmin pienituloisia. Lopuksi esitän lyhyet johtopäätökseni. Ohitan tässä kysymykset siitä, miten tulot jakautuvat kuntien ja valtion välillä, sekä siitä, millä aikataululla veroa tulisi korottaa, jotta se kohtelisi oikeudenmukaisesti myös nykyisten pelisääntöjen aikana omistavaan luokkaan siirtyneitä.

Katumaksun korvaaminen. Katumaksusta luovuttiin vuonna 1993, kun kiinteistöveroa alettiin periä. Katumaksun perimistä koskevan lain ongelmaksi koettiin, että kadunhoidosta saatua hyötyä oli mahdotonta jyvittää oikeudenmukaisesti niille, jotka kadunhoidosta hyötyivät. Kiinteistövero ei korvannut yksinomaan katumaksua, mutta kiinteistöveron historian vuoksi moni pitää yhä kiinteistöveron tarkoituksena kerätä rahaa katujen kunnossapitoon. Tämä näkemys olisi syytä unohtaa. Kiinteistöverolla on nykymaailmassa parempiakin tehtäviä.

Asuntotulon verottaminen. Asuntotulo on omistusasumisesta saatava taloudellinen hyöty. Tämä hyöty ilmenee yleisenä pyrkynä siirtyä vuokra-asujien luokasta omistusasujien luokkaan, koska omistusasuminen on taloudellisesti edullisempaa. (Oman saarnansa aihe on, miksi vain varakkaammilla on varaa asua edullisemmin. En käsittele sitä kysymystä enempää tässä.) Asuntotulon käsite on abstrakti, joten asuntotulon verotus ei voimassa olleessaan 1972 - 1993 saanut suurta kannatusta. Asuntotulo on kuitenkin rahan arvoinen etu, kuten Soininvaara kirjoittaa.

Jos asuntotuloa verotetaan asunnon arvon mukaisesti, on luonnollista, että verotuksessa pitää saada vähentää asunnon omistamiseen liittyvät kulut eli asuntolainan korot. Koska itse miellän asuntotulon verottamisen yhdeksi kiinteistöveron funktioksi ja kiinteistöveron korottamisen perusteeksi, en voi yhtyä vaatimuksiin siitä, että asuntolainan verovähennyksestä luovuttaisiin.

Omaisuusveron korvaaminen. Omaisuusvero on oikeastaan aika typerä vero. Ei ole tapana verottaa pankkitilillä makaavista rahoista vaan ainoastaan maksetuista koroista. Ei veroteta osakkeita vaan osinkoja. Metsääkään ei enää veroteta metsän vuoksi vaan vero peritään puun myynnistä.

Vaikka omistamisen verottaminen lähtökohtaisesti olisi typerää, asunnon omistaminen tuottaa laskennallista asuntotuloa (ks. yllä), joten sitä pitäisi verottaa. Laskennallisen tulon verotuksesta on esimerkki Alankomaiden talletus- ja sijoitusvero. Veron suuruus on 1,2 % talletusten ja sijoitusten määrästä, mikä vastaa 30 prosentin veroa 4 prosentin tuotolle.

Ansiottoman arvonnousun verotus. Ansioton arvonnousu on maan tai kiinteistön hinnan nousemista ilman, että omistaja tekee mitään asian hyväksi (kuten kunnostusta tai raivaustöitä). Arvonnousu johtuu yleisistä yhteiskunnallisista muutoksista (esim. kaupungistuminen) ja kaavoituspäätöksistä. Esimerkiksi uuden raitiotielinjan rakentaminen nostaa raiteiden varrella olevien kiinteistöjen hintoja. Tätä ansiotonta arvonnousua voidaan verottaa kiinteistöverolla. Näin voitaisiin myös rahoittaa Turun ja Tampereen suunniteltuja raitiotiehankkeita.

Kuntien veropohjan laajentaminen ja vakauttaminen. Eräs argumentti kiinteistöveron puolesta on ollut se, että kiinteistövero tuo kunnille lisää vakaita tuloja palveluiden järjestämiseen. Kiinteistöveron hyvä puoli on se, että toisin kuin tuotantoa kiinteistöjä ei voi viedä ulkomaille, joten vero ei ole altis kansainväliselle kilpailulle. Kansantaloudelle ja työllisyydelle myönteistä on, että kiinteistöverolla voidaan korvata sellaisia veroja, joiden vaikutus työllistämiselle on haitallinen.

Asumisen energiatehokkuus. Viime aikoina on nostettu keskusteluun energiatehokkuuden perusteella porrastettu kiinteistöverotus. Asuminen on yksi merkittävimmästä energiankuluttajista, joten ajatus on houkutteleva. Toisaalta sama vaikutus saadaan aikaan energiaverotuksella, joten energiatehokkuuden liittäminen kiinteistöveroon on verojärjestelmään monimutkaistava ja turha temppu.

Kiinteistöveron vaikutus asumisen hintaan. Naivin ajatuksen mukaan kiinteistövero nostaa asumisen kustannuksia tasan veron suuruuden verran. Juuri mikään vero ei toimi näin, koska tuotteiden hinta ei määräydy yksinomaan kustannuksien perusteella, vaan hinta muodostuu markkinoilla myös kysynnän mukaan. Naiville ajatukselle vastakkaisen näkemyksen mukaan asuntojen tarjonta on vakio (kiinteä), jolloin hinta määräytyy vain asukkaiden maksukyvyn mukaan. Toisin sanoen kiinteistöveron noston ajatellaan laskevan kiinteistön arvoa siten, että (vuokra-)asumisen kustannukset pysyisivät samoina. Lyhyellä aikavälillä ja tietyillä täyteen rakennetuilla alueilla tarjonta onkin vakio, mutta muualla se muuttuu hitaasti. Kiinteistöveron vaikutus on todellisuudessa jotain kahden ääripään väliltä mutta lähempänä jälkimmäistä.

Kiinteistöveron vaikutus tulo- ja varallisuuseroihin. Kun hyväksytään se, että kiinteistövero vaikuttaa asumisen hintaan, on syytä tarkastella sitä, miten vero kohdistuu eri tulo- ja varallisuusluokkiin. Kiinteistöveron korottamista puolustaneet sanovat usein, että rikkaammilla on suuremmat asunnot kalliimmilla paikoilla, joten vero ei sorsi köyhempiä. Alkuosa väitteestä on aivan totta, mutta johtopäätös ei pidä vettä. Pienituloisilla nimittäin suurempi osa kuluista menee asumiseen. Tämä ei kuitenkaan ole syy olla korottamatta kiinteistöveroa, mutta se pakottaa miettimään, miten veron epäoikeudenmukaisuus voidaan korvata muilla veroratkaisuilla tai tulonsiirroilla.

Johtopäätökseni

Pitäisikö kiinteistöveron korottaminen nähdä asumistulon verottamisena, omaisuusveron korvaamisena, ansiottoman arvonnousun verottamisena vai kuntien veropohjan laajentamisena ja vakauttamisena? Kyllä. Näitä tavoitteita ei pidä nähdä toisilleen vastakkaisina, vaan samalla veronkorotuksella voidaan saavuttaa kaikkia edellä olevia tavoitteita. Ongelmana on oikean verotason määrittäminen. Jokainen tavoite vaatisi erilaisen kiinteistöveron tason ja joidenkin tavoitteiden toteuttamiseen voisi olla parempiakin keinoja. Kiinteistöveroa on kuitenkin korotettava nykyisestään, mikä onnistuu helpommin, jos argumenttimme ovat huolella valittuja.

Posted in Julkinen talous, Turku | No Comments »

« Older Entries
Newer Entries »