Samuli Lintula

Alla olen esittänyt “Lintulan menetelmän” tasauspaikkojen jakamiseksi. Menetelmän oli tarkoitus olla hyvin yksinkertainen – mitä se onkin – minkä lisäksi siinä on sellainen ominaisuus, että pienet puolueet saattavat saada tasauspaikkoja myös sellaisista piireistä, joissa niillä on pienehkö kannatus. Jälkimmäinen ominaisuus johtuu siitä, että suuret puolueet saavat viimeiset paikkansa pieniä aikaisemmin ja vastaavasti suurten piirien viimeiset paikat jaetaan ennen pienten piirien viimeisiä paikkoja.

Se, että suurten piirien paikat jaetaan jonkin verran aikaisemmin, johtuu siitä, että niissä jaettavien paikkojen ja puolueiden suhde on suurempi. Tämän seurauksena suurissa piireissä ehdokkaiden vertausluvut ovat tiheämmässä ja jaoilla on taipumus tapahtuvat aikaisemmin. Suurten piirien ensisijaisuus riippuu kuitenkin äänten jakaumasta ja niiden paikat tulevat jakoon vain keskimäärin aikaisemmin, eivät säännönmukaisesti. Suuret puolueet taas saavat paikkansa ensin ihan vain siksi, että niiden vertausluvut olivat suurempia. Puolueiden väliset erot on helppo korjata tavalla, jonka esitän alla.

On sinänsä hauska ominaisuus, että tasauspaikka voi tulla myös sellaisesta piiristä, jossa kannatus on pienehköä. Kun tarkistin omat laskelmani, huomasin niissä kuitenkin virheen ja lopulta näyttikin siltä, että kristillisdemokraatit saisivat Pohjois-Savosta kolme paikkaa kymmenellä tuhannella äänellä! Tämä tuskin olisi  kristillisdemokraattien mieleen pohjoissavolaisista puhumattakaan. Niinpä on aika muokata Lintulan menetelmää.

Lintulan muokatun menetelmän alku on aivan sama kuin aikaisemminkin: ehdokkaille lasketaan vertausluvut ja heidät asetetaan järjestykseen. Uutena ominaisuutena muokatussa järjestelmässä on uuden vertausluvun laskeminen, joka tapahtuu seuraavalla tavalla. Kun ehdokkaat on järjestetty alkuperäisten vertauslukujensa mukaan, jokaisesta puolueesta etsitään vertausluvultaan n:s ehdokas, missä n on puolueelle tulevien paikkojen määrä. Puolueen ehdokkaiden vertausluvut jaetaan luvulla, joka on puolueen n:nnen ehdokkaan ja kaikkien puolueiden 199:nnen ehdokkaan vertauslukujen suhde. Ehdokkaat asetetaan järjestykseen uusien vertauslukujen mukaan, tasatilanteessa alkuperäisen vertausluvun mukaan. Kun ehdokkaat on nyt asetettu järjestykseen uusien vertauslukujen mukaan, paikat jaetaan samoin kuin alkuperäisessä menetelmässä.

Mikä merkitys on uuden vertausluvun laskemisella? Vertauslukumuunnoksessa pienten puolueiden vertausluvut kasvavat ja suurten pienevät. Muunnoksen jälkeen 199 ensimmäisen ehdokkaan joukossa on jokaisella puolueella yhtä monta ehdokasta kuin mitä puolue tulee saamaan paikkoja. Lisäksi pienten ja suurten puolueiden ehdokkaiden jakauma luettelossa on huomattavasti tasaisempi. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että vaikka yhä suurten piirien paikat jaetaan hieman pieniä aikaisemmin, muutetuilla vertausluvuilla myös pienet puolueet voivat saada tasauspaikkoja suurista piireistä ja suuret puolueet pienistä piireistä.

Lintulan (korjatulla) menetelmällä paikkajako vuoden 2007 vaaleissa olisi ollut seuraavanlainen:

Hallituspuolueet ovat vihdoin päässeet sopuun vaalilain uudistamisesta. Uudistuksesta on sovittu hallitusohjelmassa ja sen tarkoitus on toteuttaa perustuslain edellyttämä yhtäläinen äänioikeus, joka tällä hetkellä on vain haave.

Uudistus koostuu kolmesta osasta:

• Puolueiden saamat eduskuntapaikat jaetaan jatkossa suhteessa puolueen saamaan äänimäärään.
• Vaaliliitot kielletään.
• Vaalipiirien piilevät erisuuruiset äänikynnykset korvataan maanlaajuisella kolmen prosentin äänikynnyksellä.

Kahdesta ensimmäisestä uudistuksesta on puhuttu julkisuudessa hyvin vähän. Äänestäjän oikeuksien kannalta ne ovat kuitenkin tärkeitä. Ensinäkin jokaisesta äänestä tulee yhtä tärkeä riippumatta siitä, missä vaalipiirissä se on annettu. Toiseksi äänestäjän ääni ei voi mennä puolueelle, jota hän ei ole tarkoittanut, kuten dosentti Kaisa Herne korostaa [1].

Valtakunnallinen äänikynnys tarkoittaa sitä, että puolueen on saatava koko maassa tietty määrä ääniä saadakseen yhtään kansanedustajia. Tämä on herättänyt närää. Asiaa voi lähestyä kahdesta suunnasta: onko uusi vaalilaki täydellinen tai onko se nykyistä parempi.

Toisin kuin on uutisoitu, äänikynnys ei ole mikään uusi tulokas suomalaisessa järjestelmässä. Suomessa jokaisessa vaalipiirissä on piilevä äänikynnys, joka on vaihdellut Uudenmaan vaalipiirin vajaasta 3 prosentista Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan yli 14 prosenttiin. Tyypillinen piilevä äänikynnys on ollut noin 7 prosenttia. Nykyinen järjestelmä on alueellisesti epätasa-arvoinen ja siksi perustuslain vastainen.

Korkeiden äänikynnysten takia ääniä on hukkaantunut lukematon määrä. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa noin 25 prosenttia meni hukkaan eikä vaikuttanut vaalien tulokseen. Vaalilain uudistuksen jälkeen hukkaäänten osuus putoaa noin 5 prosenttiin. Äänestämisen turhuus on varmasti vaikuttanut myös äänestysaktiivisuuteen. SDP:n Jutta Urpilainen on suhtautunut uudistukseen epäilevästi todeten, että uudistus “saattaa johtaa siihen, että vaikkapa Kokkolassa Jutta Urpilaiselle annettu ääni valuukin jollekin espoolaiselle [SDP:n] ehdokkaalle.” Nykyinen järjestelmä on taas johtanut siihen, että Kokkolassa Jutta Urpilaiselle annettu ääni vaikuttaa joko Vaasan vaalipiirissä – tai sitten ei missään kuten nykyään varsin käy. Urpilaisen mielestä uutta järjestelmää olisi vaikea selittää äänestäjille. Minusta on vaikeaa selittää, miksi joku haluaisi pyyhkiä takapuolensa neljänneksellä äänestyslipuista.

Verrattuna nykyiseen tilanteeseen, uusi vaalilaki merkitsee seuraavia parannuksia:

• Vaalien suhteellisuus lisääntyy.
• Äänestäjien “kuluttajansuoja” paranee, kun vaaliliitot kielletään.
• Kaikista äänestäjistä tulee tasa-arvoisia asuinpaikasta riippumatta.
• Äänestämisen merkitys ja äänestämisen houkuttelevuus lisääntyvät.

On selvää, että vaalilain uudistus on parannus, mutta onko laki täydellinen? Mihin ylipäänsä tarvitaan äänikynnystä? On selvää, että suhteellisuus ja äänestäjien tasa-arvo toteutuisi vieläkin paremmin, jos äänikynnystä ei olisi lainkaan (ts. olisi vain piilevä, noin 0,5 prosentin äänikynnys). Äänikynnyksen poistaminen ei juuri vaikuttaisi eduskunnan paikkajakoon. Vaikka äänikynnystä voi kritisoida, pitää silti säilyttää suhteellisuudentaju. Kolmen prosentin äänikynnys ei estä uusien puolueiden nousemista parlamenttiin. Ruotsissa on seitsemän parlamenttipuoluetta neljän prosentin kynnyksestä huolimatta ja Saksassakin viisi puoluetta vaikka äänikynnys on jopa viisi prosenttia.

Kritiikki vaalilain uudistusta kohtaan on tervetullutta. Jokaisen kriitikon on kuitenkin hyvä ymmärtää, mikä on esitetyn uudistuksen ainoa poliittisesti realistinen vaihtoehto, ja että “täydellinen on hyvän pahin vihollinen.”

Ensimmäisessä vaalilain uudistamista koskevassa kirjoituksessa käsittelin sitä, miksi uudistus on tehtävä. Tässä esitän, miten sen voisi toteuttaa. Eduskuntavaalien tuloksen tulisi jakaa paikat suhteellisesti sekä puolueen kannatuksen mukaan että vaalipiirien asukasluvun mukaan. Kumpi tahansa on helppoa toteuttaa, mutta molempien toteuttaminen samanaikaisesti on vaikeampaa. Samaan aikaa pitäisi paikat jakaa niin, että puolueen sisällä ne jakautuvat mielekkäällä tavalla. Paitsi että kaikkien tavoitteiden toteuttaminen on vaikeaa, vaikeaa on myös luoda sellainen toteutus, joka on peruskoululaisen ymmärrettävissä. En väitä, että tässä esittämäni menetelmä (Lintulan menetelmä) on paras mahdollinen, mutta se on ainakin hyvin yksinkertainen.

Ensimmäinen vaihe on jakaa paikat vaalipiireittäin. Tähän käytetään nykyään Hare-Niemeyerin eli suurimman jakojäännöksen menetelmää. Koska menetelmä kohtelee pieniä ja suuria vaalipiirejä tasa-arvoisesti, se on myös minun mallissani jaon pohjana.

Toinen vaihe on jakaa paikat puolueittain. Suomessa käytetään vaaleissa D’Hondtin menetelmää. Muita menetelmiä ovat Sainte-Laguë ja edellä mainittu Hare-Niemeyer. Väitetään, että ensimmäinen näistä kolmesta suosii suuria puolueita ja viimeinen on tasapuolisin, mutta minusta nämä ovat määrittelykysymyksiä. Käytännössä ei ole juuri merkitystä, mitä menetelmää käytetään, sillä esimerkiksi vuoden 2007 vaalien äänien mukaan laskettuna jokainen menetelmä tuottaa täysin saman paikkajaon. Siitä syystä en tässä ota kantaa, mitä menetelmää tässä vaiheessa tulisi käyttää.

Lopuksi tullaan vaiheeseen, jossa määritellään, mistä piiristä kukin puolue saa kansanedustajansa. Lintulan menetelmässä jokaiselle ehdokkaalle lasketaan vertausluku samoin kuin nykyäänkin. Toisin sanoen jokaisessa vaalipiirissä puolueen eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvukseen puolueen koko äänimäärän kyseisessä piirissä. Toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas saa puolet äänimäärästä, kolmas ehdokas kolmanneksen ja niin edelleen.

Kun jokaiselle ehdokkaalle on laskettu vertausluku, koko Suomen (pl. Ahvenanmaa) ehdokkaat pannaan järjestykseen vertauslukunsa mukaan. Tämän jälkeen valitaan eduskuntaan ehdokkaita vertauslukujen järjestyksessä. Tätä jatketaan niin kauan kunnes ensimmäisellä puolueella tai ensimmäisessä vaalipiirissä tulee kiintiö täyteen. Todennäköisimmin käy niin, että suurimmasta vaalipiiristä eli Uudeltamaalta ovat kaikki ehdokkaat tulleet valittua ensimmäisen noin 170 ehdokkaan jälkeen. Kun ensimmäinen kiintiö on täyttynyt, vertausluvun mukaan järjestettyä ehdokaslistaa jatketaan niin, että hypätään yli eli jätetään valitsematta ehdokkaita sellaisesta vaalipiiristä tai puolueesta, jonka kiintiö on täynnä. Tätä jatketaan kunnes kaikki paikat on jaettu.

Kun vaalituloksen laskutavan pystyy esittelemään yhdessä blogipostauksessa, sen täytyy olla yksinkertainen.

Lintulan menetelmällä on eräs mielenkiintoinen seuraus. Siinä suurimpien vaalipiirien kiintiöt tulevat täyteen keskimäärin aikaisemmin kuin pienten piirien. Toisaalta pienten puolueiden kiintiöt tulevat täyteen keskimäärin myöhemmin kuin suurten puolueiden. Tämä johtaa siihen, että pienet puolueet saavat tasauspaikkoja pienistäkin piireistä. Vuoden 2007 eduskuntavaalien simulaatiossa Perussuomalaiset saivat tasauspaikan Pohjois-Karjalasta noin 2500 äänellä ja Vihreät Pohjois-Savosta noin 5000 äänellä. Esittelemäni menetelmä kannustaa siis äänestämään pienempiä puolueita myös pienissä vaalipiireissä eivätkä tasauspaikat aina valu suuriin etelän piireihin.

Alla on taulukko siitä, miten paikat jakautuisivat kuvaamallani menetelmällä vuoden 2007 tuloksilla.