Archive for June, 2008

Autot ajavat ihmiset kauas

Tuesday, June 17th, 2008

Kaupunkien kehityksen yksi suurimmista tragedioista on se, että suuri osa nuorista perheistä muuttaa pois keskustasta, kun perheeseen syntyy lapsia. Ei kuitenkaan ole olemassa keskipakoisvoiman kaltaista luonnonlakia, joka vääjäämättä johtaa keskustan näivettymiseen ja lapsiperheiden muuttamiseen pois kaupungista.

Keskusta autioituu lapsiperheistä, koska perheet haluavat asua alueilla, joissa lapsille on enemmän tilaa kuin autoille. Samaan aikaan keskustat suunnitellaan tavalla, joka ei vastaa käsitystämme asioiden tärkeysjärjestyksestä: keskustassa autot tulevat ennen lapsia.

Keskustan liikennejärjestelyissä ei piitata pienten lasten turvallisuudesta, ja kortteleiden sisäpihoilla leikkipaikkoja on sen verran, mitä autopaikoilta tilaa jää. Keskustassa, jossa oman auton tarve on vähäinen, autot kuitenkin hallitsevat - ja ajavat ihmisiä kauas pois.

Jotta kaupungin keskustoista tulisi elinvoimaisia, ne on suunniteltava aivan uudella tavalla. Sääntönä tulisi olla, että lapsille varataan tilaa aina vähintään yhtä paljon kuin autoille. Kortteleiden sisäpihoja pitää muuttaa viihtyisämmiksi ja vihreämmiksi ja puistoista pitää tehdä entistä houkuttelevampia.

Melua, ilmansaasteita ja liikenneturvattomuutta on torjuttava laskemalla ajonopeuksia ja rakentamalla pyöräkaistoja katujen molempiin laitoihin vaikka parkkipaikoista tinkien. Kaupunkisuunnittelussa tulee käytännössä näkyä, että lapset ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä.

Tämä kirjoitus on tehty yhdessä Elina Rantasen kanssa ja julkaistu Turun Sanomissa 14.6.2008

Heinäluoma – eläinten kaveri

Thursday, June 5th, 2008

Olemalla viikon ajan kasvissyöjä, Heinäluoma pelastaa useiden eläinten elämän. Tarkemmin sanottuna viikossa Heinäluoman suulta pelastuu noin

  • 0,25 broileria,
  • 0,01 sikaa,
  • 0,005 kalkkunaa ja
  • 0,0015 nautaa.

Tästä on hyvä jatkaa. Mutta sehän tiedetään jo ennen puoluekokousta, että Heinäluoma ei jatka.

Korruptio on kunnissa pahempaa

Wednesday, June 4th, 2008

Kaikki se, mitä on viime aikoina puhuttu tiettyjen ministereiden ja hallituksen ja opposition kansanedustajien vaalirahoitussotkuista, on tärkeää. Se on avannut tien vaalirahoituslain kiristämiselle, mitä vihreät ovat vaatineet siitä lähtien, kun nykyinen laki tuli voimaan.

Kohun keskellä ei ikävä kyllä  ole ehditty käsitellä kunnallispolitiikan kytköksiä rahoittajiin. Kunnallispoliitikot ja puolueiden paikallisyhdistykset saavat huomattavaa tukea rakennus- ja rakennuttajayrityksiltä sekä kaupan keskusliikkeiltä. Näiden bisnes – asuntojen, toimistojen ja uusien kauppapaikkojen rakentaminen – on täysin riippuvaista kunnallispoliitiikojen tahdosta.

Viime lauantain Aamuset-lehden välissä oli Turun kokoomuksen kaksitoistasivuinen lehti. Millä se oli rahoitettu? Lehdessä oli 3,5 sivua mainoksia, joista 2 sivua oli rakentajien ja rakennuttajien sekä 0,5 sivua kauppaliikkeiden mainoksia: Skanska, Asuntomestarit, SATO, Osuuskauppa, Kesko, NCC ja Palmberg. Ei kokoomuksen lehden lukijakunta poikkea muiden lehtien lukijakunnasta niin paljon, että mainosten jakaumaa voisi sillä selittää. Ainoa järkevä selitys on politiikan rahoittajien ja politiikan päätösten välinen yhteys – molemminpuoleinen kiitollisuudenvelka.

Kokoomus ei kuitenkaan ole ollut eikä tule olemaan ainoa puolue, jonka lehden mainostajissa on jotain erikoista. Voisin kartuttaa omaa vaalikassaani lyömällä vetoa, että samanlainen mainostajien jakauma on myös Turun SDP:n ja Vasemmistoliiton tulevissa vaalilehdissä. (Myös lahjoituksia otetaan vastaan.)