Archive for March, 2008

Kaupunki-intiaaneilla väärä kohde

Thursday, March 13th, 2008

(Julkaistu Turun Sanomissa 12.3.2008)

Turussa on ilmestynyt Asvalttiviidakon intiaanit -niminen ryhmä, joka vastustaa ilmastonmuutosta tyhjentämällä city-maastureiden renkaita. Ilmastonmuutoksen vastustamiseksi tarvitaan voimakkaita keinoja, mutta kaupunki-intiaanien kohteet ja keinot ovat vääriä.

Kaupunkimaasturit ovat turhanpäiväisiä ökyautoja, joiden päästöt ovat poskettomat ja ne edustavat täydellistä piittaamattomuutta yhteisestä elinympäristöstämme. Ne ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu.

Suurin osa liikenteen hiilidioksidipäästöistä tulee yhä aivan tavallisista, keskikokoisista perheautoista, joiden määrä on kasvanut nopeasti. Niinpä kaupunkimaastureiden renkaiden tyhjentäminen kääntää huomion pois todellisesta ongelmasta.

Vaikka Turun seudulla liikenteen ongelmat näkyvät kymmeninä tuhansina autoina, ei syyttävä sormi voi osoittaa ainoastaan ratin ja penkin väliin. Kaikesta mielikuvamainonnasta huolimatta autoilu on useimmille ihmisille enemmän liikkumisen pakkoa kuin liikkumisen vapautta.

“Autopuolueiden” valtuutetut Turun seudulla pakottavat autoiluun ja epäekologisiin valintoihin rakennuttamalla kaupunkeja ja kuntia, joissa ihmiset asuvat kaukana toisistaan ja palvelut sekä työpaikat ovat kaukana ihmisistä.

Kehittyneillä mailla on tarve vähentää päästöjään 80 % vuoteen 2050 mennessä. Tämä tavoite koskee myös liikennettä. Voidaan siis sanoa, että yksityisautoilun hinnan nousu ei ole pysähtynyt ja että autokaupungin rakentaminen tulee käymään kalliiksi.

Turun seudun päättäjien on ymmärrettävä ilmastonmuutoksen haaste ja alettava rakentaa kaupunkiseutua joukkoliikenteen varaan. Myös kaupunki-intiaanien olisi käytävä tarmolla suurten rakenteiden kimppuun sen sijaan, että purkavat energiaansa yksittäisiin ökyautoilijoihin.