Hyvää uutta vuotta lukijoille. Onkin vierähtänyt aikaa siitä, kun viimeksi olen ehtinyt kirjoittaa, mutta tänään pohdin, miksi demarit ovat niin pelottavia.
Luku 1: Yleisesti ottaen pelottavia ovat sellaiset puolueet, joilla on liikaa valtaa ja huono ideologia. Vielä pelottavampi puolue on kuitenkin se, joka on kääntänyt selkänsä aatteilleen. Sellainen puolue kääntyy sisään päin ja lakkaa parantamasta maailmaa.
Demarit ovat pelottavia, koska sen johtohenkilöt ovat pettyneitä omaan ideologiaansa. Vielä 1970-luvulla puolueen nykyjohtajat vastustivat tiiviimpiä suhteita läntiseen Eurooppaan ja kannattivat Neuvostoliittoa. Nyt se, mitä pidettiin pahana, on osoittautunut hyväksi ja se, mitä pidettiin hyvänä, on osoittautunut pahaksi. Sellainen tekee kovin kyyniseksi.
SDP:n aatteista on käytännössä jäljellä hyvin vähän. SDP on taantunut Kokoomuksen apupuolueeksi, joka noudattaa Kokoomuksen veropolitiikkaa ja köyhyysohjelmia. Suurten ympäristöongelmien edessä SDP puolustaa lyhytnäköistä materialismia. Syrjäytyneistäkään ei enää tarvitse välittää, kun ne joka tapauksessa kannattavat populistista vasemmistoa eli Perussuomalaisia ja sellaisia. Timo Riitamaa arvioikin demareiden salaista vaaliasetta seuraavasti:
“Paradoksaalisesti puolueen harjoittama oikeistolainen vero- ja tulonjakopolitiikka varmistaa, että ihmiset eivät halua siirtyä ainakaan enempää oikealle.” (Lue koko juttu.)
Luku 2: Mutta onhan SDP:n joukoissa monia hyviä tyyppejä, joilla on hyviä ajatuksia? On toki. Demariopiskelijoissa on yksi jos toinenkin fiksu tyyppi, joilla/millä ei kuitenkaan ole mitään väliä. SDP:ssä valta on keskittynyt hyvin pienelle porukalle, jolta joudutaan kysymään oikeat vastaukset.
On itsellekin tuskastuttavaa huomata, kun demari kiristee hampaitaan huomatessaan järkiargumenttien ja käskyjensä välisen ristiriidan. Eniten käy sääliksi niissä tilanteissa, joissa demariedustajasta näkee, että hän tietää äänestävänsä jotain vain käskystä. Silloin koko olemus huutaa:
“I’m not a free man, I’m a number!”
