Samuli Lintula

G20-maiden kokousta on käyty Australiassa. Suomen valtiovarainministeri pääsee osallistumaan kokoukseen EU:n puheenjohtajamaan edustajana. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat seuraavaa:

“Heinäluoman kokousreissu oli tavanomaista elämyksellisempi, sillä hän pääsi sunnuntaina irlantilaisbändi U2:n konserttiin ja jopa kättelemään sen keulahahmoa, megatähti Bonoa.”

Bonon elämän kohokohta ei tainnut olla se, kun hän pääsi kättelemään Suomen Al Gorea…

Kouluopetuksen tueksi on kaksi mainiota temppua tai tapaa, joiden avulla voi oppia kieltä paremmin, mutta joista ei paljon puhuta. Alla mainitut niksit perustuvat kvasitieteellisen havainnointiin ja otokseen, jonka koko on 1, mutta uskon, että näistä on oikeasti hyötyä

Ensimmäinen temppu on sarjakuvat. Sarjakuvia halveksitaan opetuksessa turhaan, sillä niillä on kaksi ylivertaista ominaisuutta. Ensinäkin niiden avulla oppiminen muistuttaa luonnollista kielen oppimista. Sarjakuvissa yhdistyy lukijan havainnot maailman tapahtumista ja tilanteissa käytetyistä sanoista. Tällä tavalla opitut sanat menevät syvälle muistiin ja tällä tavalla voi itse oppia sanoja niiden asiayhteyksissä.

Toinen hyvä puoli sarjakuvissa on, että niitä jaksaa lukea, koska niitä ymmärtää pienelläkin sanavarastolla. (Itse asiassa joitain ymmärtää tyystin ilman sanavarastoa). Tämän vuoksi sarjakuvia jaksaa lukea ja tuttua sekä puolituttuakin sanastoa tulee kerrattua moneen kertaan. Sanakirjasta kun vielä tarkastaa pari sanaa per sivu, niin kielitaito kasvaa kohisten.

Toinen tapa oppia kieltä on hullumpi: on puhuttava itsekseen. Riittää, että toistaa itsekseen jotain fraasia. Qu’est-ce que vous mangez? Добрый день, госпадин Мухин. In letzten Gangen in die Kühe passieren haben. Tämä on tehtävä näytellen, eläytyen.

Toistamalla fraaseja oppii ääntämään kieltä oikein. Kun oppii ääntämään oikein, oppii kuulemaan kieltä oikein ja oppii kirjoitetun ja puhutun kielen välisen yhteyden. Nämä ovat välttämättömiä taitoja, jos haluaa oppia kielen.

Näytteleminen, eläytyminen on tärkeää. Toisen kielen puhuminen ei ole suomen kääntämistä. Toisen kielen puhuminen on toinen identiteetti, toinen minä. Se ei ole sen enempää valhe kuin elämä muutenkaan, vaan minuus ja kieli liittyvät kiinteästi toisiinsa ja minän syntyminen on roolileikkejä toisen perään. Sitä paitsi kieltä on järjetöntä erottaa kulttuurista, jossa sitä puhutaan. On esimerkiksi hölmöä väittää, että ranskalaiset teitittelevät enemmän kuin suomalaiset. Ranskalaiset käyttävät enemmän sanaa vous kuin tu ja suomalaiset enemmän sanaa sinä kuin te, mutta ei näitä voi verrata suoraan kääntäen.

Kahta älä siis vaihda: sarjakuvia ja itsekseen puhumista.