Samuli Lintula

Samassa kokouksessa, jossa käsiteltiin Turun apulaiskaupunginjohtajan Tero Hirvilammen asemaa, kaupunginhallitus käsitteli myös kaupungin rahoitus- ja sijoitusperiaatteita. Periaatteilla on kaksi ulottuvuutta: mikä on taloudellisesti viisasta rahoitustoimintaa ja millainen sijoittaminen on moraalista. Kaupunginhallituksessa kysyin molemmista aiheista, mutta kerron nyt vain eettisestä sijoittamisesta.

Eettisen pohdinnan perusteluksi on sanottu, että sijoituskohteen toimiala tai toimintatavat eivät voi olla ristiriidassa kunnan yhteiskunnallisten velvoitteiden ja periaatteiden kanssa. Ohje on, että ristiriitatilanteessa eettiset arvot ylittävät taloudelliset arvot ja lyhyen aikavälin tuottotavoitteet ovat alisteisia kestävän kehityksen tavoitteille, kuten kuuluukin.

Erityisesti ohjeessa vaaditaan välttämään sellaisia yksittäisiä yrityksiä, liikkeellelaskijoita tai maita, jotka eivät kunnioita YK:n määrittelemiä ihmis- ja perusoikeuksia tai jotka toimivat vastuuttomasti ympäristöä vahingoittavalla tavalla. Periaate on oikea. Vihreiden esityksestä kaupunginhallitus lisäsi, että sijoituskohteiden on noudatettava YK:n määrittelemien oikeuksien lisäksi kansainvälisen työjärjestön, ILO:n, määrittelemiä oikeuksia.

Vasemmistoliiton edustajat tekivät myös ehdotuksen, jonka mukaan sijoittaminen indeksiosuusrahastoihin kiellettäisiin, koska heidän mukaan silloin ei voi tietää, miten eettisesti rahat on sijoitettu. Huolenaihe oli oikea, mutta edustajien tieto osittain väärä, koska he eivät olleet tietoisia esimerkiksi uusiutuvan energian indeksiosuusrahastoista. Johdonmukaisuuden vuoksi heidän olisi pitänyt esittää myös rahasto-osuuksiin sijoittamisen kieltämistä, mitä he eivät tehneet. Tilanne antaa mielestäni hyvän kuvan vasemmistoliitosta talousasioiden hoitajana: hyviä tavoitteita on, mutta ei osaamista, jolla niihin pääsisi.

Eettinen sijoittaminen herättää myös pari vaikeaa kysymyksiä kieltojen rajoista.

Ensinäkin olen sitä mieltä, että osakesijoittamisen suhde yritystoimintaan on sama kuin vakioveikkauksen suhde jalkapalloon. Sekä osakesijoittaminen että veikkaaminenkin perustuvat menneisyyden analysointiin ja tulevaisuuden arvaamiseen, eikä kumpikaan ei vaikuta reaalimaailmaan.

Usein kuvitellaan, että osakkeen hinnalla on vaikutusta yritystoimintaan, mutta vaikutus kulkee lähinnä päinvastaiseen suuntaan. Osakkeen hinta ja yrityksen toiminta liittyvät toisiinsa, mutta jälkimmäinen vaikuttaa edelliseen. On toki totta, että osakkeiden kysynnän lisääntyminen saattaa johtaa osakkeiden hinnan nousuun, mutta yritys ei – harvinaisia osakeanteja lukuun ottamatta – saa mitään siivua osakkeiden hinnasta.

Kun osakkeiden kysynnän ja yrityksen toiminnan välinen yhteys on niin heikko, mitä itua on boikotoida väärin toimivien yritysten osakkeita?

Toiseksi ihmettelen tiettyjä rajauksia, joita moraalin nimissä tehdään. Turun kaupunginhallituksen käsittelemien periaatteiden mukaan ”kaupunki ei tee suoria sijoituksia ase-, tupakka-, pornografia- tai alkoholiliiketoimintaa harjoittaviin toimialoihin tai yrityksiin.”

Sen estämättä, mitä aiemmin kirjoitin, ymmärrän aseyritykset. Ylevistä julistuksista huolimatta jopa arvostetut sotilastarvikeyritykset, myös Suomessa, vievät aseita maihin, joissa niitä saatetaan käyttää siviiliväestöä vastaan. Ymmärrän tupakkayritykset, koska ne pyrkivät lisäämään tupakointia välittämättä terveyshaitoista ja kuolemista, joita tupakoinnista aiheutuu. Tupakkatuotteiden myynti on toki laillista, mutta se, miten tupakkayritykset pyrkivät moraalittomasti lisäämään tupakointia kehitysmaissa, on pöyristyttävää.

En ymmärrä, miksi pornografia- ja alkoholiala ovat kieltolistalla. Alkoholin myyntiä rajoitetaan monin tavoin, mutta valtio kokee hyväksi myydä alkoholia kaikille yli 18-vuotiaille. Pornografian kieltämistä en muista minkään merkittävän tahon esittäneen ja onpa jopa Sexpo-säätiön puheenjohtaja todennut, että pornon katsominen ei vahingoita ketään.

Kiinteistöverokeskustelussa minua on häirinnyt se, että veroa puolustetaan monin eri perusteluin, mutta nämä perustelut eivät kohtaa. Ei sinänsä kerro verosta huonoa, jos sen tueksi löytyy useita argumentteja, mutta kiinteistöveroa on vaikeaa ajaa, jos edes veron puolustajat eivät saa rivejään suoriksi.

Se, mitä alla kirjoitan, on alustavia ajatuksiani. Kaikki johtopäätökset ja faktat eivät kuitenkaan ole “omiani”. Kannustan jokaista lukemaan valtiovarainministeriön verotuksen kehittämistyöryhmälle laaditun muistion kiinteistöverotuksesta.  Sieltä löytyy taustatietoa muun muassa siitä, miten kiinteistövero vaikuttaa asumisen kustannuksiin. Tarkoitukseni on kirjoittaa lyhyesti, joten kirjoitukseen jää aukkoja. Näitä aukkoja voi myös paikata lukemalla yllä olevan muistion.

Ne, jotka ovat kannattaneet kiinteistöveroa tai sen korotusta, ovat nähneet verolla ainakin seuraavat kuusi tehtävää:

• Katumaksun korvaaminen
• Asumistulon verottaminen
• Omaisuusveron korvaaminen
• Ansiottoman arvonnousun verottaminen
• Kuntien veropohjan laajentaminen ja vakauttaminen
• Asumisen energiatehokkuus

Käsittelen ensin jokaista näistä kuudesta tehtävästä. Sen jälkeen käsittelen kiinteistöveron nostamista vastustavia argumentteja. Ensimmäisen argumentin mukaan kiinteistövero nostaa asumisen hintaa, mitä pidetään huonona asiana. Toinen argumentti vie ensimmäistä pidemmälle: väitetään, että asumisen hinnan nousu koettelee kovimmin pienituloisia. Lopuksi esitän lyhyet johtopäätökseni. Ohitan tässä kysymykset siitä, miten tulot jakautuvat kuntien ja valtion välillä, sekä siitä, millä aikataululla veroa tulisi korottaa, jotta se kohtelisi oikeudenmukaisesti myös nykyisten pelisääntöjen aikana omistavaan luokkaan siirtyneitä.

Katumaksun korvaaminen. Katumaksusta luovuttiin vuonna 1993, kun kiinteistöveroa alettiin periä. Katumaksun perimistä koskevan lain ongelmaksi koettiin, että kadunhoidosta saatua hyötyä oli mahdotonta jyvittää oikeudenmukaisesti niille, jotka kadunhoidosta hyötyivät. Kiinteistövero ei korvannut yksinomaan katumaksua, mutta kiinteistöveron historian vuoksi moni pitää yhä kiinteistöveron tarkoituksena kerätä rahaa katujen kunnossapitoon. Tämä näkemys olisi syytä unohtaa. Kiinteistöverolla on nykymaailmassa parempiakin tehtäviä.

Asuntotulon verottaminen. Asuntotulo on omistusasumisesta saatava taloudellinen hyöty. Tämä hyöty ilmenee yleisenä pyrkynä siirtyä vuokra-asujien luokasta omistusasujien luokkaan, koska omistusasuminen on taloudellisesti edullisempaa. (Oman saarnansa aihe on, miksi vain varakkaammilla on varaa asua edullisemmin. En käsittele sitä kysymystä enempää tässä.) Asuntotulon käsite on abstrakti, joten asuntotulon verotus ei voimassa olleessaan 1972 - 1993 saanut suurta kannatusta. Asuntotulo on kuitenkin rahan arvoinen etu, kuten Soininvaara kirjoittaa.

Jos asuntotuloa verotetaan asunnon arvon mukaisesti, on luonnollista, että verotuksessa pitää saada vähentää asunnon omistamiseen liittyvät kulut eli asuntolainan korot. Koska itse miellän asuntotulon verottamisen yhdeksi kiinteistöveron funktioksi ja kiinteistöveron korottamisen perusteeksi, en voi yhtyä vaatimuksiin siitä, että asuntolainan verovähennyksestä luovuttaisiin.

Omaisuusveron korvaaminen. Omaisuusvero on oikeastaan aika typerä vero. Ei ole tapana verottaa pankkitilillä makaavista rahoista vaan ainoastaan maksetuista koroista. Ei veroteta osakkeita vaan osinkoja. Metsääkään ei enää veroteta metsän vuoksi vaan vero peritään puun myynnistä.

Vaikka omistamisen verottaminen lähtökohtaisesti olisi typerää, asunnon omistaminen tuottaa laskennallista asuntotuloa (ks. yllä), joten sitä pitäisi verottaa. Laskennallisen tulon verotuksesta on esimerkki Alankomaiden talletus- ja sijoitusvero. Veron suuruus on 1,2 % talletusten ja sijoitusten määrästä, mikä vastaa 30 prosentin veroa 4 prosentin tuotolle.

Ansiottoman arvonnousun verotus. Ansioton arvonnousu on maan tai kiinteistön hinnan nousemista ilman, että omistaja tekee mitään asian hyväksi (kuten kunnostusta tai raivaustöitä). Arvonnousu johtuu yleisistä yhteiskunnallisista muutoksista (esim. kaupungistuminen) ja kaavoituspäätöksistä. Esimerkiksi uuden raitiotielinjan rakentaminen nostaa raiteiden varrella olevien kiinteistöjen hintoja. Tätä ansiotonta arvonnousua voidaan verottaa kiinteistöverolla. Näin voitaisiin myös rahoittaa Turun ja Tampereen suunniteltuja raitiotiehankkeita.

Kuntien veropohjan laajentaminen ja vakauttaminen. Eräs argumentti kiinteistöveron puolesta on ollut se, että kiinteistövero tuo kunnille lisää vakaita tuloja palveluiden järjestämiseen. Kiinteistöveron hyvä puoli on se, että toisin kuin tuotantoa kiinteistöjä ei voi viedä ulkomaille, joten vero ei ole altis kansainväliselle kilpailulle. Kansantaloudelle ja työllisyydelle myönteistä on, että kiinteistöverolla voidaan korvata sellaisia veroja, joiden vaikutus työllistämiselle on haitallinen.

Asumisen energiatehokkuus. Viime aikoina on nostettu keskusteluun energiatehokkuuden perusteella porrastettu kiinteistöverotus. Asuminen on yksi merkittävimmästä energiankuluttajista, joten ajatus on houkutteleva. Toisaalta sama vaikutus saadaan aikaan energiaverotuksella, joten energiatehokkuuden liittäminen kiinteistöveroon on verojärjestelmään monimutkaistava ja turha temppu.

Kiinteistöveron vaikutus asumisen hintaan. Naivin ajatuksen mukaan kiinteistövero nostaa asumisen kustannuksia tasan veron suuruuden verran. Juuri mikään vero ei toimi näin, koska tuotteiden hinta ei määräydy yksinomaan kustannuksien perusteella, vaan hinta muodostuu markkinoilla myös kysynnän mukaan. Naiville ajatukselle vastakkaisen näkemyksen mukaan asuntojen tarjonta on vakio (kiinteä), jolloin hinta määräytyy vain asukkaiden maksukyvyn mukaan. Toisin sanoen kiinteistöveron noston ajatellaan laskevan kiinteistön arvoa siten, että (vuokra-)asumisen kustannukset pysyisivät samoina. Lyhyellä aikavälillä ja tietyillä täyteen rakennetuilla alueilla tarjonta onkin vakio, mutta muualla se muuttuu hitaasti. Kiinteistöveron vaikutus on todellisuudessa jotain kahden ääripään väliltä mutta lähempänä jälkimmäistä.

Kiinteistöveron vaikutus tulo- ja varallisuuseroihin. Kun hyväksytään se, että kiinteistövero vaikuttaa asumisen hintaan, on syytä tarkastella sitä, miten vero kohdistuu eri tulo- ja varallisuusluokkiin. Kiinteistöveron korottamista puolustaneet sanovat usein, että rikkaammilla on suuremmat asunnot kalliimmilla paikoilla, joten vero ei sorsi köyhempiä. Alkuosa väitteestä on aivan totta, mutta johtopäätös ei pidä vettä. Pienituloisilla nimittäin suurempi osa kuluista menee asumiseen. Tämä ei kuitenkaan ole syy olla korottamatta kiinteistöveroa, mutta se pakottaa miettimään, miten veron epäoikeudenmukaisuus voidaan korvata muilla veroratkaisuilla tai tulonsiirroilla.

Johtopäätökseni

Pitäisikö kiinteistöveron korottaminen nähdä asumistulon verottamisena, omaisuusveron korvaamisena, ansiottoman arvonnousun verottamisena vai kuntien veropohjan laajentamisena ja vakauttamisena? Kyllä. Näitä tavoitteita ei pidä nähdä toisilleen vastakkaisina, vaan samalla veronkorotuksella voidaan saavuttaa kaikkia edellä olevia tavoitteita. Ongelmana on oikean verotason määrittäminen. Jokainen tavoite vaatisi erilaisen kiinteistöveron tason ja joidenkin tavoitteiden toteuttamiseen voisi olla parempiakin keinoja. Kiinteistöveroa on kuitenkin korotettava nykyisestään, mikä onnistuu helpommin, jos argumenttimme ovat huolella valittuja.

Nelikentät pitävät sisällään suuria viisauksia, joten tässä on nelikenttä julkisen hallinnon taloudenhoidon ideologioista. Ne voidaan (riippumatta siitä onko se järkevää) tiivistää neljään vaihtoehtoon, jotka syntyvät luomalla virkkeen, jonka ensimmäinen lause on “rahaa tulee/menee niin paljon,” ja toinen lause “kuin sitä tulee/menee”. Tahdon korostaa, että syntyvät virkkeet eivät kuvaa yhtäsuuruutta vaan syytä ja seurausta. On totta kai niin, että jos rahaa tulee yhtä paljon sitä menee, sitä myös menee yhtä paljon kuin sitä tulee. Virkkeen rakenne kuitenkin osoittaa, kumpi tulee ensin, rahan tulo vai meno ja kumpi sopeutuu kumpaan.

Rahan tulon ja menon nelikenttä

1. Rahaa tulee niin paljon kuin sitä tulee – oikeistopopulistinen talouskatastrofi. Tämän näkemyksen mukaan tulot eivät ole niin tärkeitä, tulojen vähentäminen on. Tärkeintä on alentaa veroja ja toivoa, että tulevaisuuden talouskasvu hoitaa hommat. Ja kun ei kuitenkaan hoida niin sitten voidaan leikata menoja. Joka tapauksessa veronalennuksilla on kiva käydä vaalikampanjoita.

2. Rahaa menee niin paljon kuin sitä menee – vasemmistopopulistinen talouskatastrofi. Menot ovat kiva asia. On kivaa jakaa ihmisille rahaa. On kivaa panostaa palveluihin. On kivaa käydä vaaleihin hymistellen. Kun oikeudenmukaisuus tarkoittaa sitä, että otetaan rikkaammilta ja annetaan köyhemmiltä, niin voi aina korottaa veroja eikä tarvitse miettiä, olisiko joku omilla toimillaan voinut ansaita enemmän kuin toinen.

3. Rahaa tulee niin paljon kuin sitä menee – teknokraattinen vallankaappaus. Tämä on hyvin tavallista julkishallinnossa. Kun valvojat ovat amatöörejä ja työntekijöiden virkavastuu suojaa irtisanomisilta, virkakoneisto voi astua johtoon. Kun menoille ei voi mitään ja “ne ovat lakisääteisiä”, voi rahaa käyttää huolimattomasti ja luottaa siihen, että tulee niin paljon kuin sitä menee, koska joku sitä aina myöntää lisää.

4. Rahaa menee niin paljon kuin sitä tulee – demokraattinen byrokratia. Demokraattinen byrokratia, tai demokraattisesti johdettu byrokratia, on mielestäni vaihtoehdoista paras. Demokraattisesti päätetään tuloista ja menot sopeutetaan niihin. Päättäjien ja virkamiesten on otettava vastuu siitä, että (poikkeustilanteita lukuunottamatta) ei tarvitse ottaa velkaa. Jokainen hoitaa oman leiviskänsä ja kantaa vastuun hyvästä taloudesta ja toiminnasta.