Archive for the ‘Koulutus’ Category

Uskonnonopetus ja oppilaan etu

Saturday, November 28th, 2009

Koulujen uskonnonopetuksesta puhuttaessa lähtökohta on harvoin oppilaan näkökulma tai oppilaan tarpeet tässä maailmassa. Usein keskustelu menee siihen, että koulujen on oltava tunnustuksettomia tai että koulujen uskonnonopetus – etenkin evankelisluterilaisen – kuuluu suomalaiseen yhteiskuntaan. Itse haluan ennemmin kysyä, mitä taitoja ja tietoja oppilas tulee tarvitsemaan pärjätäkseen elämässään.

Kaikki tarvitsevat tietoa maailman merkittävistä uskonnoista. Suurin osa maailman ihmisistä uskoo johonkin yliluonnolliseen, ja monet uskovat niihin hyvin vahvasti. Uskontojen ja uskonnottomuuden ymmärtäminen on edellytys sille, että ihmiset tulevat toimeen keskenään. Useiden elämänkatsomusten ymmärrystä eivät tarvitse vain kosmopoliitit reissaajat ja globaalit työläiset. Vaikka jäisi Suomen lintukotoon, tulee kohtaamaan useita erilaisia kristillisiä uskontoja, ei-kristillisiä uskontoja ja uskonnottomuutta. Tämän perusteella katson, että jokaisen tulisi opiskella yleistä elämänkatsomustietoa.

Yleinen elämänkatsomus ei tarkoita sitä, että jokainen elämänkatsomus tulee käsitellä yhtä laajasti. Suurin osa suomen peruskoulun tai lukion käyvistä elää valtaosan elämästään Suomessa. Ei-kristittyjen uskovaisten ja uskonnottomien on syytä tuntea kristinuskon keskeisimmät myytit ja uskomukset luomiskertomuksesta ylösnousemukseen. Euroopan sisällä taas on hyvä tuntea eri kristittyjen suuntien erot. Yhteiskuntarauhan ja rauhan vaaliminen ylipäänsä edellyttää sitä, että yhteiskunnassamme tunnetaan paremmin islamin opit. Jos elämänkatsomustiedon opetukseen tuodaan näin vahva yhteiskunnallinen näkökulma, uskonnonopetus siirtyy kohti yhdysvaltalaiskouluissa olevaan ”social studies”-oppiainetta, mikä olisi hyvä muutos.

En kuitenkaan kannata sitä, että oman uskonnon opetus kokonaan poistetaan. Sille on sekä yksilöllistä että yhteiskunnallista tarvetta. Kiihkoton tieto siitä uskonnosta, jonka oppilas on omaksunut kotonaan, on hyväksi sekä oppilaalle että yhteiskunnalle. Oman uskonnon opetus kannattaa säilyttää, mutta sen määrää pitää vähentää. Jyrki Kasvi on aiheesta ihmetellyt, miksi peruskoulussa opetetaan historiaa 380 tuntia ja uskontoa 418 tuntia. Samaa ihmettelen minäkin.

Uusien ylioppilaiden pääsykoemahdollisuuksien parantamisesta

Friday, February 13th, 2009

Turun ylioppilaslehti käsitteli 30.1.2009 uusien ylioppilaiden vähäisyyttä vastavalittujen joukossa. Artikkelissa ei kerrottu, että tuoreiden ylioppilaiden määrä myös hakijoiden joukossa on vähäinen. Opetusministeriön mukaan uusista ylioppilaista vain 47 % hakee yliopistoon, mikä merkitsee noin 15 000 hakijaa. Näistä noin 40 prosenttia pääsi yliopistoon.[1] Vastaavana ajankohtana kaikkia hakijoita oli vuosittain noin 70 000, joista yliopistoon valittiin 41 %.[2]

Edellisestä voi päätellä, että tuoreiden ylioppilaiden kohtalo riippuu yleisestä opiskelupaikka/hakija-suhteesta. Keinot tämän suhteen suurentamiseksi voidaan jakaa kolmeen. Ensinäkin voidaan lisätä aloituspaikkoja, toiseksi voidaan kehittää positiivisia keinoja hakijamäärien vähentämiseksi ja kolmanneksi voidaan luoda negatiivisia keinoja hakijamäärien vähentämiseksi. Positiivisilla keinoilla tarkoita tässä sellaisia keinoja, jotka lisäävät hakemisesta luopuneiden henkilöiden tyytyväisyyttä. Negatiiviset keinot taas ovat keppiä, joilla henkilöitä hakumahdollisuuksia vähennetään. (more…)

Miksei koulutusta voi ulkoistaa?

Saturday, January 24th, 2009

Kunnallisten palveluiden ulkoistaminen tarkoittaa sitä, että kunta antaa vastuullensa kuuluvan palvelun ulkopuolisen organisaation, yrityksen tai yhteisön, hoidettavaksi.Kunta kuitenkin on maksaa palveluiden tuottamisesta tuolle yhteisölle ja kunta on vastuussa siitä, että ulkoistetun palvelun kustannukset eivät ole palvelun käyttäjälle sen korkeammat, kuin ne olisivat kunnan itse tuottamana, ja että palvelun laatu on laillisella tasolla.

Esimerkkejä ulkoistamisesta ovat SOS-lapsikyläsäätiön lastensuojelupalvelut ja Turun joukkoliikenne, jossa linjoja ajavat yli 80-prosenttisesti yksityiset yritykset. Suomessa yleisiä ulkoistamisen kohteita ovat olleet kiinteistöpalvelut ja kunnallistekniikan ylläpito. Ulkoistamisena voi myös pitää sitä, että kunta tukee kulttuuriyhdistyksiä eikä rakenna itse omia rakennuksiaan. Kuten Vinon periaateohjelma ilmaisee: “Kukaan tuskin vaatii kuntaa tuottamaan itse omat kännykkänsä, ja usein myös talojen rakentamisen joku ulkopuolinen taho osaa paremmin.” On tärkeää korostaa sitä, että ulkoistaminen ei merkitse palveluiden maksattamista käyttäjillä, vaikka tällaista populistista peloitteluakin esiintyy.

Suuri kysymys on, mihin kunnan palveluihin ulkoistaminen soveltuu. Totuus on kaukana molemmista ääripäistä – kaikki tai ei mitään. Turun joukkoliikenteessä palvelu on parantunut, bussit nuorentuneet ja rahaa on säästynyt miljoonia euroja ulkoistamisen (kilpailuttamisen) ansiosta. Entisen tasoista laatua entistä halvempaan hintaan on saatu myös ulkoistamalla osa kunnan puistokasvien kasvatuksesta. Toisaalta suhtaudun äärimmäisen skeptisesti terveyskeskusten ulkoistamiseen (ks. Soininvaaran kirjoitus terveydenhoidon allokatiivisesta tehokkuudesta) ja tässä kirjoituksessa kerron, miksen usko kunnan antaman koulutuksen ulkoistamiseen. (more…)

Suomalaiset psykologit todistetusti puoskareita

Saturday, January 3rd, 2009

Psykologian lisensiaatti Taina Kuuskorpi on väitöskirjaansa varten tehnyt tutkimuksen Suomessa käytetyistä psykologisista testeistä. Kaiken kaikkiaan kolmanneksi suosituin testi ja suosituin persoonallisuustesti oli Warteggin piirrostesti. Minkään muun maan listalla Wartegg ei ollut kärkisijoilla tai niiden tuntumassa.

Yksi Warteggin aloituskuvioista

Yksi Warteggin aloituskuvioista

Millainen testi on Wartegg? Siinä on kahdeksan neliskulmaista ruutua, joiden sisälle on valmiiksi piirretty joitain aihioita, jotka tutkittava henkilö täydentää fiiliksensä mukaan täydelliseksi kuvioksi. Valmiiden piirrosten perusteella psykologi tekee arvion testattavan persoonallisuudesta. Wartegg on yksi niin sanoitusta projektiivisista testeistä. Ajatus on, että testattava projisoi tiedostamattaankin itsestään jotain, jonka kuvion tulkintaan koulutettu henkilö osaa tulkita persoonallisuuden piirteinä.

Projektiiviset testit tunnetaan myös “tutkittava vastaa mitä sattuu, tutkija tulkitsee mitä sattuu”-testeinä. Warteggin pätevyydestä ei ole olemassa tieteellisiä todisteita ja silti se on Suomen suosituin persoonallisuustesti! Tilanne on sama kuin jos Suomen meteorologit kysyisivät sääennusteita etanoilta. Suomessa toiseksi suosituin persoonallisuustesti on Rorschachin musteläikkätesti, joka on sekin projektiivinen testi, joka on muualla maailmassa huomattavasti vähemmän käytetty ja joka on tieteellisesti epäpätevä.

Miksi Suomessa käytännön psykologia on vajonnut näin syvälle? Wartegg ja Rorschach eli tuttavallisemmin Vartsu ja Ro on otettu käyttöön 1900-luvun alussa saksankielisissä maissa. Suomella on ollut siihen aikaan hyvät suhteet Saksaan tieteellisesti ja poliittisesti. Suomen yliopistosivistyneistön parhaiten osaama vieras kieli olikin saksa. Tällä voidaan selittää, miksi psykologian haparoivina alkuaikoina Suomeen ovat levinneet projektiiviset testit. Hankalampaa on käsittää, miksi Suomessa tehty psykologia on jämähtänyt lähes sadan vuoden takaisiin oloihin.

Yhtä oikeaa vastausta ei ole, vaan oikea vastaus koostuu monesta oikeasta, toisiaan täydentävästä vastauksesta. Otan tässä silmätikukseni koulutuspolitiikan. Suomessa on kuusi yliopistoa, joissa voi valmistua psykologiksi. Vain kolmessa näistä on viisi tai useampia täysipäivästä professoria ja vain yhdessä yli kymmenen. Yksikään Suomen yliopistolaitoksen psykologian professoreista ole ulkomailta. Toisin sanoen Suomen psykologian laitoksissa ei ole riittävää kriittistä akateemista massaa, jotta niihin kerääntyisi sekä riittävän syvällistä tuntemusta yhdeltä alueelta että näiden asiantuntijoiden välistä hedelmällistä yhteistyötä. Lisäksi laitokset ovat sisäsiittoisia ja kansainvälisesti ilmeisen vähän kiinnostusta herättäviä. Suomen Rehtorien neuvosto on määritellyt elinkelpoisten tutkimusryhmien koon 7 tutkijaksi: 2 senioritutkijaa (professori ja yliassistentti), 2 tutkijatohtoria ja 3 tohtorikoulutettavaa. Tampereen yliopiston psykologian laitoksen mukaan Suomessa tähän yltävät psykologian alalla vain Suomen akatemian nimeämät tutkimuksen huippuyksiköt. Vuosiksi 2006–2011 Suomeen on nimetty yksi psykologian alan huippuyksikkö, vuosiksi 2008–2013 ei yhtään.

Suomessa käydään lähes jatkuvasti keskustelua siitä, että Suomen yliopistot ovat liian pieniä. Eivät ole. Suomen yliopistojen laitokset ovat liian pieniä. Suomi on pullollaan laitoksia, joissa ei saavuteta kriittistä massaa ja joissa tutkimus jää keskinkertaiseksi. Niin kauan kuin koulutuspolitiikkaa tehdään aluepolitiikan ehdoilla, tilanne ei tule korjaantumaan. Yliopistot eivät halua luopua omista rammoista yksiköistään eikä opetusministeriöllä ole pokkaa tarttua asiaan. Vaikka järjestelmän tulokset ovatkin keskinkertaisia, kustannukset eivät ole.

Psykologian alennustila ei ole pelkästään esimerkki koulutuspolitiikan ongelmista. Joka vuosi Suomessa ratkaistaan lukemattomia ihmiskohtaloita tieteellisesti epäpätevillä testeillä, joita suoritetaan opiskelijavalinnoissa ja työhönotossa. Suuri osa meistä joutuu kohtaamaan projektiivisia testejä jossain vaiheessa ja saattaa joutua niiden sattumanvaraisuuden uhriksi. Huolestuttavaa on, että tälläkin hetkellä psykologisia testejä vaaditaan lisää opiskelijavalinnan parantamiseksi. Se johtaisi ojasta allikkoon.

Leipää ja sirkushuveja

Monday, May 28th, 2007


Silloin kun minä olin nuori (eli ennen pikkutakkiaikaa, noin neljä takkia sitten) kävin mielenosoituksissa parhaimmillaan kerran kuussa. Nykyään käyn harvemmin, mutta kaksi mielenosoitusta vuodessa pitää lääkärin loitolla.

Tänään osoitettiin mieltä 900 taidealan opiskelijan puolesta. Jopa 300 mielenosoittajaa eli kolmannes opiskelijoista tuli paikalle sateesta ja sateen uhasta huolimatta! Ja olihan paikalla yksi pikkutakkiin pukeutunut kauppatieteilijäkin. Ennen mielenosoitusta pääsin osallistumaan opiskelijoiden järjestämään paneelikeskusteluun. Onnittelut hyvin sujuneesta päivästä taideakatemian opiskelijoille. Toivottavasti muutkin asiat kuin mielenosoitus järjestyvät hyvin. Taideakatemian ongelmista ei täällä sen enempää vaan voit lukea niistä sivulla http://www.pro-taideakatemia.com/.

Yksi mielenosoitushuudoista oli otsikossa oleva “leipää ja sirkushuveja”, jota ei nyt käytetty pilkkamielessä. Leipää ja sirkushuveja on melkein kuin vihreiden politiikka: perustarpeet kuntoon ja aineeton kuluttaminen. Toinen huuto, josta oheinen kuva kertoo, sai leveän hymyn naamalle. Kuvassa olevassa rakennuksessa kokoontui Turun kaupunginhallitus, jolle mielenosoittajat huusivat: “Turku tuu ikkunaan, täällä huutaa taide.”

Taiteesta

Sunday, April 1st, 2007

Mulla on lääkärintodistus siitä, että olen värisokea ja neuropsykologin paperit että mulla ei ole sävelkorvaa. Arvatkaa, olenko samaa mieltä muiden vihreiden kanssa siitä, että koulussa pitäisi olla lisää taideaineiden opetusta? Ei kaikkien tarvitse olla humanistihörhöjä.

Luultavasti kirjoitan tuosta aiheesta lisää myöhemmin.

I am the storm and I am the wonder
And the flashlights, nigthmares
And sudden explosions

En silti ole epämusikaalinen siinä mielessä, että musiikki ei kiinnostaisi. Ihmisääni, rytmi, erityisesti korkeat äänet ja sanat ovat tärkeitä. Ne energisoivat mielen ja liikuttavat. Röyksoppin “What else is there”-biisissä yhdistyvät kaikki hyvät elementit. Sitä voi luukuttaa tunnin tauotta eikä ala kyllästyttää.

If I am the storm if I am the wonder
Will I have flashlights, nightmares
And sudden explosions

PS. Ari voittaa, mutta sillä on liian heikko ääni, jotta siitä voisi tulla oikea tähti.